Yli vuosi on tullut jo Portugalissa eleltyä. Aika on mennyt uskomattoman nopeasti. Nyt se on sitten alkanut: armoton tenttaus siitä, mitä aion elämälläni tehdä. Ystävät, kaverit, perheenjäsenet ja tuttujen tutut kilvan kyselevät, aionko kenties jäädä tänne, ja jos en, koska oikein palaan Suomeen? Eikö sun pitäis opiskellakin? Ethän sä loppuelämääsi siellä aio viettää, vai? Onko sulla jotain uranäkymiä muka Portugalissa, ethän sä edes puhu kieltä?
Niin, no. Kiperiä kysymyksiä, kieltämättä. Vastauksia en osaa antaa. Tällä hetkellä elo on niin mukavaa ja mutkatonta, että en ole jaksanut ajatella koko asiaa. Tai no olen - hieman. Aion olla täällä ainakin loka-marraskuun vaihteeseen asti. Sitten harkitsen tilannetta uudestaan. Täällähän minulla on kaikki: työpaikka, asunto ja ystäviäkin on kertynyt mukavasti. Eiväthän he tietenkään korvaa suomalaisia ystäviäni, mutta toimivat oivina korvikkeina. Ja jos Suomeen palaisinkin, paluuajankohta osuisi marraskuulle. Mikä ihana vuodenaika! Kenties joutuisin jopa muuttamaan hetkeksi vanhempieni tykö, ainakin siksi aikaa että löytäisin duunipaikan ja asunnon. Ja sehän se onkin helppo nakki. Täytyy myöntää, että mikäli minulla on lähitulevaisuudessa mahdollisuuksia ylennykseen, jäänen tänne. Ihan jo säidenkin puolesta. Sitäpaitsi, omalla koulutustaustallani Suomessa yleneminen tai edes työpaikan saaminen on suunnattoman hankalaa.
Mutta tarkkoja suunnitelmia en aio asian suhteen tehdä. En vielä. Jos suunnittelen kaiken etukäteen, tuppaa käymään niin että mikään ei lopulta mennytkään niin kuin piti, ja turhaudun taas. Aika aikansa kutakin, mutta vielä en ole valmis lähtemään täältä. Olenko koskaan, jää nähtäväksi. Rakastan tätä kaupunkia.
Vauhdikkaan pulun paluu
4 viikkoa sitten
Hih, tota kysymystä opiskelusta oon itekkin saanut kuunnella. Mutta oon sitä mieltä, että jos itse tykkää työstään ja olostaan missä ikinä onkaan, niin se on kaikkein tärkeintä.
VastaaPoistaMä en tosiaankaan meinaa ruveta opiskelemaan vaan siks ku niin "pitäis" tehdä. Jos siltä joskus tuntuu, katotaan sitte. :)
Ja ymmärrän täysin että rakastat sitä kaupunkia! <3
Oma filosofia elämästä on niin päivä kerrallaan- meininkiä että monet ei ymmärräkkään... Tulevaisuudesta kun ei koskaan tiedä.
Naati vaan siellä olosta niin pitkään kun siltä tuntuu, tollasta mahdollisuutta ei ees kaikille tuu eteen. :D
PR
Olet asian ytimessä! ;) Itse ahdistun siitä, että pitäisi olla joku hurja suunnitelma seuraavien parinkymmenen vuoden ajaksi. Saan jatkuvasti selitellä, miks olen kaksvitosena helpdeskissä töissä. Jos sanon, että olen tällä hetkellä onnellinen elämääni ihan niin kuin se nyt on, saan osakseni kummastuneita katseita ja jatkokysymyksen "mutta entäs sen jälkeen?"
VastaaPoistaNiin, en tiedä. K:n kanssa tulimme siihen tulokseen, että elämän paras päämäärä lienee olla onnellinen. Kukin tyylillään. Jos jonkun tekee onnelliseksi suuripalkkainen duuni ja kiireinen bisneselämä, niin siitä vaan. Jos joku haluaa muuttaa maalle lampaita kasvattamaan, niin siitä vaan. Yhteiskunnan normit tuntuvat joskus liiankin raskailta, mutta onhan tässä jo oppinut olkaa kohauttamaan, kun tuo tenttailu alkaa. Fuck it, niin sanoakseni. Oma haaveeni on edelleen olla jossain vaiheessa aktiivinen kirjoittaja tai kirjailija, mutta mitäs sitäkään turhaan kiirehtimään. (Paitsi että eihän kirjoittamalla saa miljoonia ellei paria bestselleriä onnistu tekaisemaan, ou mai gaad!)
Parasta kai, ettei sulje mitään mahdollisuuksia pois ja pitää mielensä avoimena sille, mikä milloinkin tätä onnellisuuskäyrää nostattaa. Elämä on liian lyhyt siihen, että yrittäisi miellyttää koko muuta ihmiskuntaa ja samalla unohtaa itsensä.
Mä uskon vakaasti että onnettomimpia ovat ne ihmiset, jotka suorittavat elämää jonkun näkymättömän sääntökirjan mukaan. Siinä ja siinä iässä sitä ja sitä ja vielä oikeassa järjestyksessä. Ja aina löytyy joku, jonka mielestä teit väärin.
VastaaPoistaTerveisin nimim. Kaiken Ihan Väärin Tehnyt Ja Lisäksi Väärin Valinnut Kaikenlaisia Marginaali-Elämäntapoja. Kauhistukaatten pienipipoiset ihmiset. :D
Juu oon se mä. ;)