Lauantai-iltaa!

Kotona. Viinipullo seuranain. Niin ja parin tunnin päästä tulee futista, joten liimaudumme Erikin kanssa töllön eteen 90 minuutiksi. Jalkapallohuuma on vallannut minutkin! Työpaikan kahvioon hankittiin jopa lisää telkkareita, että kukaan ei varmasti missaa Portugalin pelejä. Sanoivatpa vielä palaverissa että "pitäkää sitten matsien aikana huoli siitä, että ainakin yksi henkilö ottaa sisääntulevia puheluita." Epätodellistako? Lievästi. Mutta jalkapallo merkitsee ihmisille täällä päin aika paljon. Hitaasti mutta varmasti alan itsekin tykkäämään lajista.

Tänään olisi tiedossa kaupungin suurimmat bileet. Jostain syystä ei vaan kiehdo, ei sitten millään. Koko vanha kaupunki on tupaten täynnä ihmisiä, änkemistä ja tunkemista ja juomien odottamista, tönimistä ja perberin hipelöintiä olisi luvassa: but computer says nooooo. Eilisillan Bairro-visiitti oli tarpeeksi. Paikka vilisi kuustoistavee-pikkupimuja ja -poikia, ja ei niissä tytöissä mitään vikaa ole, mutta ne pojat, ne pojat. Ensimmäistä kertaa elämässäni sain sellaisen läpsyn persiille että tuntui puolen tunnin päästäkin - ja aivan! Joku urvelo jopa kiskaisi housut kinttuun, kun iskuyritykset eivät meinanneet toimia. Paskamaisten naurujen jälkeen kloppi veteli housut takaisin jalkaan ja hipsutteli pois vähin äänin. Niin... Tiedän. Tervetuloa Portugaliin.

Asiasta toiseen. Neljännet treffit napsahtivat sitten maanantai-illaksi. Olisin mielelläni nähnyt Hymypoikaa jo huomenna (ehdin jo suunnitella mukavaa piknikkiä puistossa), mutta herra on työmatkalla Portossa. Mikäpä siinä - I like the suspense! Tavallaan ainakin. Kyyninen Outi on jo tosin ehtinyt ryömiä kolostaan, ja vaikka nautiskelenkin koko tilanteesta täysin rinnoin, koitan pitää itseni maan tasalla, ettei sitten ainakaan tule katalaa pettymystä, jos ja kun juttu ei jostain syystä toimikaan. Mieleeni muistui hetki, kun ekan kerran juttelin ko. jäpikän kanssa - katselin sitä lumoavaa hymyä ja muistan hiprakassa ajatelleeni (hyvin selkeästi) että tuo näyttää ihan mun tulevalta poikaystävältä. Moiset intuitio-oksennukset osoittautuvat kuitenkin vääriksi ennemmin tai myöhemmin, yleensä. Aahh, niin ihanaa ja niin kamalaa samalla kertaa. Mutta en pelkää! Pää edellähän tässä ollaan taas menossa, toivottavasti selviän ilman murtumia. Aivotärähdystä ootellessa.