Alavire

Joku kumma minimasis iski tänään. Toivon että kyseessä on vain nopeasti ohimenevä vaihe, joka johtuu unenpuutteesta ja pikkuisesta krapulasta. Varsinaista morkkista minulla ei ole, mutta jostain syystä mikään ei nyt kiinnosta.

Eilen katsoimme tietysti pelin (nyyh!), jonka jälkeen kävin syömässä Hymypojan kanssa. Ilta oli hauska, juttua riitti, tyyppi on mukava ja fiksu ja hyvännäköinen ja pitää minusta - mutta jokin puuttuu. Sellaista ihanaa ihastumisen huumaa en ole vielä kokenut. Hetken jo luulin päässeeni kyseiseen vaiheeseen, mutta luultavasti tämä eksän näkeminen (...) sekoitti pasmat. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että parempi jos en olisi mennyt. Mutta meninpä sitten, ja nyt kärsin seurauksista. Luultavasti vertaan Hymypoikaa N:ään, koska hänen kanssaan kaikki natsasi välittömästi, ja odotan samaa tapahtuvaksi nytkin: tuloksetta. Tai ehkä vain odotan ja oletan liikoja, en tiedä. Ärsyttää ja harmittaa.

Tänään on tiedossa Lauran läksiäisillallinen työkavereiden kesken, eli pitäisi olla hauska ilta. Myöhemmin näemme ehkä vielä Hymypojan kanssa. Katsotaan, mikä on tunnelma siinä vaiheessa. Ehkäpä haluankin vain olla yksin loppuillan. Huomenna näen toista ystävääni (samaista, joka minua suositteli Fujitsulle), ja totta puhuakseni tämäkään tapaaminen ei ainakaan tällä hetkellä riemastuta. Jossain vaiheessa pitäisi vielä ehtiä käydä ostoksillakin, koska viikonloppuna taidan pyrähtää IT-pojan kanssa rannalle (Hymypoika ei ole kaupungissa, joten en voi narahtaa). En nyt tosin tiedä, odottaako herra että menemme biitsille "pariskuntana" vai ihan vain kavereina. Rannalle haluan joka tapauksessa lähteä. Mitä ihmeen sekoilua tämäkin on? Tuntuu välillä siltä, että olen menettänyt kaiken itsekontrollin. Enpä ole tosin mitään kenellekään luvannutkaan, mutta silti. Tarvitsisin jonkun, joka kiskaisee minut takaisin maan pinnalle ja takoo hieman järkeä päähäni. Jonkun hyvän ystävän Suomesta, joka kuuntelee avautumistani ja juo kanssani pari lasia viiniä ja lopulta voidaan nauraa kaikelle ja kaikki on taas ihan hyvin. Jos joku vähän paijais mua päälaelle? Jooko?

Kesä tulloo

...Okei, onhan se jo tullut aikapäiviä sitten, jos Suomen sääoloihin vertaa. Mutta Portugalin mittapuulla +24 astetta ei ole kesää nähnytkään, se on vielä alkavaa kevättä. Säätiedotus lupailee seuraavan viikon ajaksi kolmeakymmentä astetta joka päivälle, joten vihdoinkin pääsen nauttimaan (lue: nillittämään) helteistä! Jospa sitä rannallekin saisi itsensä kammettua, niin pitkälle en ole tänä kesänä vielä päässytkään. Näillä näkymin hyökkäämme rannalle Hymypojan kanssa heinäkuun toisena viikonloppuna.

Tämän illan suunnitelmissa on - tietysti! - jalkapalloa, koska tiedossa on näiden kisojen jännittävin peli, ainakin omalta osaltani. Espanja - Portugali, apua. Tarkoituksena oli mennä väijymään matsia lähibaariin, mutta koska en ole varma saanko palkan tänään illalla vai vasta huomenna aamulla, saatan katsoa pelin sittenkin kotona. Illalla pelin jälkeen menemme myöhäiselle illalliselle Hymiksen kanssa. Mukavaa, vaikkakin tämän eksän näkemisen jälkeen olo on jokseenkin sekavahko. Äsh, kyllä se siitä. En anna moisen enää sekoittaa päätäni. (Eh, todellisuudessa annoin jo, mutta tästä voin antaa tarkemman selvityksen toisaalla.)

Nyt vain odottelen jonkinlaista viestiä Fujitsulta. Ystäväni lupasi antaa CV:ni team leaderille henkilökohtaisesti ja lisäksi suositella minua, joten luultavasti haastattelu on ainakin tiedossa. Jänskää. Toisaalta harmittaisi lähteä täältäkin, koska pidän tiimistäni ja työnkuvakin on aika jees... Mutta toden totta, täällä minulla ei ole mahdollisuuksia saada ylennystä (aika suurella varmuudella) eikä palkankorotustakaan. Ehkä pitäisi mennä lakkoon tai vähän uhkailla, jospa sitten tajuaisivat, kuinka korvaamattomia olemme.

EDIT 15:05 PT

Työhaastattelu on perjantaiaamuna. Wish me luck!

Uusia tuulia

Tänään aion laittaa työhakemuksen Portugalin Fujitsulle. Sain vinkkiä paikasta siellä jo työskentelevältä ystävältäni, joten pistetään nyt CV menemään, eihän siinä mitään häviäkään. Kuulemma suomea puhuville palkka on suhteellisen korkea, itse asiassa aika hävyttömän korkea verrattuna paikallisten tienesteihin. Taka-ajatuksenahan on tietysti se, että jos saisin enemmän liksaa, voisin jopa harkita oman kämpän vuokraamista. Tosiasiassa, mikäli työpaikkaa vaihtaisin, joutuisin joka tapauksessa ulos nykyisestä asunnosta, koska sehän on firman työsuhdeasunto.

Tämä harkinnan alla oleva duuni on kuulemani mukaan Colombon yläkerrassa, uusissa, moderneissa tiloissa. En ole kuullut paikasta muuta kuin kehuja; lisäksi on myös erilaisia työsuhde-etuja, esim. henki- ja tapaturmavakuutus, jonkinlaisia bonuksia, ilmaiset kahvit, teet ja pikkupurtavat jne. jne. Mielenkiinnolla odotan, kuinka käy. Olisihan se aika jännää saada oma pikku koti täältä. Kaikkihan riippuu siitä, minkälaista palkkaa saisin, ja olisiko minulla syksymmällä kenties kuitenkin mahdollisuus ylennykseen nykyisessä työpaikassani. Asiasta täytynee keskustella nykyisen työpaikkani vastaavien kanssa.

Mut ku ois niiiiin siistiä saada oma asunto.

Ei otsikkoa

Ihan vaan lyhyesti tästä viikonlopusta:
Hyvät oli piits partit. Ilmasta juomaa ja ruokaa rannalla aaltojen loiskiessa parinkymmenen metrin päässä. Hyvää seuraa, kipeät jalat ja hyvin treenatut naurulihakset. Success! Lähdimme Erikin kanssa samaa matkaa takaisin paluubussilla, ja kotimatkalla saimme hännystelijöitä (3 isoa, mustaa miestä), joten ainakin tuo kotimatka sujui nopeasti. Toisin sanoen puolijuoksua. Sellaista paniikinsekaista.

Nyt on aika valmistautua illan peliin, Saksa - Englanti. Oijoi, kyllä on masentuneita naamoja kämpällä, jos Saksa häviää...

P.S. Jos menee "katsomaan eksän uutta asuntoa," niin se ei todellakaan tarkoita sitä, että menee "katsomaan eksän uutta asuntoa." Sikäli jos ette tienneet. Itselleni tämä valkeni tänään. Näissä kahdessa on vissi ero. Mutta olihan se hieno kämppä.

EDIT 22:15 PT

Äh. Hienosti missattu Saksa-peli. Sekavahko olotila ja tekstareita Hymypojalle. Pari lasia punaviiniä ja loisteliasta seuraa parvekkeella. Pari tupakkaa liikaa. Vanhan koulukunnan amöriikan rokkia, esmes Lou Reediä ja Bruce Springsteeniä. Naurua ja huonoja vitsejä. Ei paha sunnuntai ollenkaan. Outo, mutta ei paha.

Juhannusaattoa

Työpäivä on ohi, vihdoin. Tai no olihan se ohi jo kuutisen tuntia sitten. Mutta helevetin pitkältä se tuntui, koska kello kahden jälkeen emme saaneet kuin yhden (1) sisääntulevan puhelun. Luin läpi lähes jokaikisen artikkelin jokaikisestä suomalaisesta lehdestä, ja lopulta eksyin jopa selailemaan ruokablogeja. Huono idea siinä vaiheessa, kun maha kurnii ja omassa jääkaapissa odottaa eilisen pakastepizzan jämät. No kyllä minäkin sitten kohta taas kokkailen, kunhan on massia.

Tänään pidimme myös epävirallisen kämppiskokoontumisen, joka piti sisällään sekä itku- että huutokohtauksia, outoja vaatimuksia sekä (omalta osaltani) hartioiden kohauttelua. Itselläni ei ollut mitään sanottavaa juuri mihinkään, joten pyrin pitämään turpani kiinni ja olemaan diplomaattinen. Lopulta saimme toki ilmaa puhdistettua ja nyt on taas hetken aikaa rauha maassa. Jatkossa aiomme kaiketi pitää pikku kokoontumisen kuukausittain, jotta paine ei ehdi kasvaa. Hyvä niin, sillä tämänkaltaiset purkautumiset ovat jokseenkin stressaavia, vaikka itsellä ei olisikaan valittamisen aiheita.

Hymypojasta mainittakoon, että kuka vittu siitäkin nyt selvän ottaa. Ei herra jeesus miten outoa meininkiä. Jaa, kyllähän mä tätä peliä pelata osaan, mutta en tiedä haluanko. Tosin se kutsui mut ensi viikolla niitten uima-altaalle (mainittakoon tässä, että kyseessä on kerrostalon yhteinen uima-allas, mutta silti), joten pelaillaan nyt ainakin siihen asti. Mutta siis voi PASKA, musta tuntuu että rupean ihan oikeesti ihastumaan, joten teenpä tässä pienen ennustuksen: noin kahden viikon kuluttua en ole enää puheväleissä kyseisen hyypiön kanssa. Noin kahden viikon kuluttua olen sitä mieltä, että koko juttu oli ihan perseestä ja että koko tyyppi oli ihan kusipää. Ei, en hankkinut kristallipalloa, mutta jonkinlainen tuntuma on silti.

Vaan kohtapa menen nukkumaan, ja odottelen huomista peliä. Ihanaa, kun on ns. oma vapaapäivä, eli kaikki muut kämppikset ovat töissä, mutta itse saa heräillä juuri silloin kun haluaa ja ihan rauhassa. Juhannus, gotta love it. Ja voi mikä koti-ikävä iskeekin näin keskikesällä. Loppuun fiilistelyä biisin muodossa.

Maksimaalista unetusta

Jos laitan silmäni kiinni sekunniksikin, nukahdan taatusti heti. Huhhei. Aamukin alkoi hienosti; heräsin kyllä jo seitsemältä, mutta erinäisistä syistä pääsin aamutoimiini vasta puoli yhdeksältä, ja puoli kymmeneltä piti olla jo töissä. Suihkusta tuli vain jääkylmää vettä, josta syystä hoitoainetta taisi jäädä hiuksiini jonkin verran ja tukka tuntuu hieman lähmäiseltä. Kahvikin oli sopivasti loppu, ja lisäksi huomasin, että koneeltani oli tyystin kadonnu iTunes. En käsitä, minne ja miksi se katosi. Ilmeisesti jos toiselle koneelle synkronoidun iPodin kytkee omaan koneeseen, tapahtuu jotakin... Mutta ihan totaalista häviämistä en osannut odottaa. Eipä tarvitse kokeilla toiste. Sitten vaan miettimään, mistä saisin hankittua uuden iTunesin, tällä hetkellä minulla ei ole tietsikalla siis minkäänlaista musiikintoisto-ohjelmaa. Voi jes.

Niin, kenen iPodia sitä yritettiinkään kytkeä? No Hymypojan tietysti. Vietimme rauhallista iltaa eilen kämpillä ja pälätimme aamukahteen asti. Samaisen hemmon syystä myöhästyin siis melkein töistäkin. Olihan tuo ilta sen arvoinenkin, toisaalta. Pääsipä herralta pienoinen lipsahduskin: mainitsi, että pitää minusta paljon ja että olen cool (ahahaa!), ja vaikka hän ei alunperin tyttöystävää etsinytkään, kuulemma mieliala on hieman muuttunut. Yhdessä tulimme sitten siihen tulokseen, että antaa asioiden sujua omalla painollaan ja katsotaan mitä syntyy (toivottavasti ihan kirjaimellisesti ei synny mitään). Aion joka tapauksessa jatkaa viileähköä linjaani. Tämä tulee onnistumaan ihan siitäkin syystä, että saldoni on loppu ja uutta saan ladattua vasta ensi viikolla. Mielenkiinnolla odotan, kuinka käy.

Mutta ah! Huomenna on lomaa. Vapaapäivän kunniaksi menemme duunikaverin ja tämän ystävän kanssa väijymään Portugali - Brasilia-peliä Docasin irkkubaariin. Jännää on luvassa! Alunperin minun piti katsoa peliä Rossion aukiolla erään uuden tuttavuuteni kanssa, mutta suunnitelmamme menivät lopulta sen verran pahasti ristiin että päädyimme menemään eri paikkoihin. Sitäpaitsi tämä uusi tuttavuus, Daniel nimeltään, on jokseenkin rasittava. Eipä hän pahaa tarkoita, mutta silti.

Ja töistähän minä taas kirjoittelen. Hiljaista on. Kuuteen asti pitäisi nitkuttaa, ja kolmen jälkeen emme enää soita kenellekään, vaan otamme ainoastaan sisääntulevia puheluita. Mahtaa tulla jännittävä ilta. Ainakin pääsen ajoissa kotiin nukkumaan.
Haukotus.

Sitku, mutku, eiku, emmä tiiä

Yli vuosi on tullut jo Portugalissa eleltyä. Aika on mennyt uskomattoman nopeasti. Nyt se on sitten alkanut: armoton tenttaus siitä, mitä aion elämälläni tehdä. Ystävät, kaverit, perheenjäsenet ja tuttujen tutut kilvan kyselevät, aionko kenties jäädä tänne, ja jos en, koska oikein palaan Suomeen? Eikö sun pitäis opiskellakin? Ethän sä loppuelämääsi siellä aio viettää, vai? Onko sulla jotain uranäkymiä muka Portugalissa, ethän sä edes puhu kieltä?

Niin, no. Kiperiä kysymyksiä, kieltämättä. Vastauksia en osaa antaa. Tällä hetkellä elo on niin mukavaa ja mutkatonta, että en ole jaksanut ajatella koko asiaa. Tai no olen - hieman. Aion olla täällä ainakin loka-marraskuun vaihteeseen asti. Sitten harkitsen tilannetta uudestaan. Täällähän minulla on kaikki: työpaikka, asunto ja ystäviäkin on kertynyt mukavasti. Eiväthän he tietenkään korvaa suomalaisia ystäviäni, mutta toimivat oivina korvikkeina. Ja jos Suomeen palaisinkin, paluuajankohta osuisi marraskuulle. Mikä ihana vuodenaika! Kenties joutuisin jopa muuttamaan hetkeksi vanhempieni tykö, ainakin siksi aikaa että löytäisin duunipaikan ja asunnon. Ja sehän se onkin helppo nakki. Täytyy myöntää, että mikäli minulla on lähitulevaisuudessa mahdollisuuksia ylennykseen, jäänen tänne. Ihan jo säidenkin puolesta. Sitäpaitsi, omalla koulutustaustallani Suomessa yleneminen tai edes työpaikan saaminen on suunnattoman hankalaa.

Mutta tarkkoja suunnitelmia en aio asian suhteen tehdä. En vielä. Jos suunnittelen kaiken etukäteen, tuppaa käymään niin että mikään ei lopulta mennytkään niin kuin piti, ja turhaudun taas. Aika aikansa kutakin, mutta vielä en ole valmis lähtemään täältä. Olenko koskaan, jää nähtäväksi. Rakastan tätä kaupunkia.

Voi väsy

Onpa sangen elähtänyt olo. Töissä kyllä jaksoin mainiosti, mutta kotiin päästyäni iski armoton nuupahdus. Onneksi tänään ei tarvitse tehdä mitään!

Töissä kävin ilmoittautumassa firman beach partyihin. Bileet ovat siis lauantaina, bussikyyditys Lissabonista lähtee 19:30 ja paikan päällä on sitten ilmainen illallinen ja juomatarjoilut kello neljään asti aamulla. Juhlat ovat joen toisella puolella, Costa da Caparicalla eli n. 15 kilometrin mittaisella hiekkarannalla - onneksi ei tarvitse sannassa sentään kieriä vaan paikalta löytyy ihan oikea baarikin tarkoitusta varten. Viimevuotiset kekkerit olivat mainiot, joten hauskaa on varmaan nytkin. Tässähän voikin sitten aloittaa vaatekriisin jo hyvissä ajoin, jotta on sitten päällepantavaa kun aika koittaa! Suurin dilemmani on tällä hetkellä, laittaisinko korkkarit vaiko enkö. Kyllä on elämä vaikeeta joskus.

Päivemmällä oli mielessä kaikenlaista järjellistäkin kirjoitettavaa (ei edes liittynyt miehiin), mutta jotenkin kummasti ajatukset ovat haihtuneet päästäni. Tuijotin tietokoneen näyttöä äsken viitisen minuuttia mitään näkemättä. Jätetään ne fiksut aiheet sitten toisille päiville. Kyllä mun elämääni muutakin tosiaan kuuluu kuin miesongelmia ja vaatekriisejä! Ei niistä arkipäiväisemmistä asioista vaan jaksa aina kirjoittaa, tai sitten vaan unohtuu, kun ei itse pidä asioita kummoisina. Taidanpa parantaa tapani tämän suhteen ja yritän jatkossa raapustella jotain tähdellisempääkin... niin, heti, kun jaksan.

Kiristä siimaa, löysää siimaa, kiristä...

Alan pikkuhiljaa oppia tavoille. Mitä etäisemmältä vaikutan, sitä enemmän vedän Hymypoikaa puoleeni. Joten nyt tuli stoppi, viestejä en lähetä, en takuulla soita, en ehdottele tapaamisia, olen sarkastinen ja tyly. Works like a charm. Herran sanoja lainatakseni (suomennettuna): En mä sua mitenkään estele, mutta kyllä mua ois vituttanu aika huolella jos oisit lyöttäytyny jonkun muun pojan kanssa viikonloppuna. Hah! Totta puhuakseni en edes nähnyt IT-poitsua, vaikka niin suunnittelinkin. Siitä huolimatta sisälläni velloi lähes hallitsematon, paholaismainen nauru, kun Hymis lipsautti lauseen huuliltaan.

Se ei pelaa, joka pelkää. Nyt kun tiedän, mikä homman nimi on, niin mikäs tässä noppaa heitellessä. Ehtihän herra jo kysellä, saisinko kenties töistä vapaata torstaiksi (en muuten saa, hä hä!) - ilmeisesti oli jotain söpöä suunnitelmaa tiedossa ko. päivälle, mutta onnekseni ei lomia heru näin lyhyellä varoitusajalla. Onnekseni siksi, että en tietenkään aio vaikuttaa kiinnostuneelta, vaikka ajatus kiehtoisikin. Tämän pelin voitan minä!

Ja siis oijoi mitä herkkua oli kattoa töissä Portugalin peliä. 7 - 0. Kyllä maistui. Koko toimisto huusi ja hihkui ja kiljui yhtä aikaa. Rakastan tätä urheilun tuomaa, höperöä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Pateettista, mutta ah niin totta.
Futis on hieno laji. (Ja jos jaksaa kärsivällisesti ootella sen 90min, niin ne ottaa paidat pois lopussa.)

Double dating, double standards

Moraaliahan minulla tuskin on koskaan ollutkaan, mutta kieltämättä joskus oma kusipäisyys yllättää itsenikin. Toki voisin sanoa, että minua on jopa tavallaan johdateltu tähän tilanteeseen, mutta selityshän se vain olisi. Jatkan siis tuplatreffailua, koska Hymypoika oli niin raivostuttavan epämääräinen. Sitä saa, mitä tilaa! (Mietinpä vain, mitä tässä olen itse tilannut. Ei hajuakaan, totta puhuakseni.) Tänään myöhemmin tapaan IT-poitsun, ja huomenna illalla Hymypoika tulee katsomaan meille leffaa. Täytyy vain huolehtia siitä, etten narahda mitenkään nolosti. Asiaa hankaloittaa se, että herra IT asuu lähes naapurissani. Äsh, on sitä hankalammistakin tilanteista selvitty (eräät teistä kyllä tietävät, mistä puhun).

Eilen katsoimme kämppisten kanssa jalkapalloa ja kiskaisimme siinä sivussa muutaman viinipullollisen, joten tänään on hieman käsi tärissyt ja päässä harittanut. Seurasin Victorian häitä tunteellisen krapulani kourissa, ja kyllä vain - pääsi pieni pillahduskin! Oli se vaan niin söpöä, ai että... Nuorempana en ymmärtänyt, miksi häävieraat nyyhkivät parin vannoessa valojaan, mutta nykyään herkistyn kyllä itsekin. En oikeastaan edes tiedä, miksi. Toki on eri asia, jos ystävät menevät naimisiin, mutta ilmeisesti sama reaktio seuraa aivan tuiki tuntemattomienkin häätoimitusta seuratessa. Onkohan musta tulossa vanha?

Ja aivan. Olen virallisesti jalkapallohullu. Tänään pääsi muutama kirosana, kun tajusin, että jumalavita ei ne näytäkään matsia telkasta! Päiväni pelastui toimivan streamin ansiosta. Mahtaa tulla aikamoiset vieroitusoireet, kun kisat ovat ohi. Maanantaina tulee Portugali - Pohjois-Korea (olenko ainoa, jonka mielestä on sairaan outoa että P-K pelaa näissä kisoissa?!), ja perjantaina Portugali - Brasilia, ja määää en niin uskalla kattoa kumpaakaan matsia! Apua. Tuokaa mulle lääkitystä, ja jos löydätte jostain kuleksimasta ylimääräsen, ni moraali olis kans ihan kiva. Välillä ainakin.



Kuva on MM-karsinnoista, Portugali - Bosnia-pelistä, jota seurasimme paikan päällä. Força Portugal!

Voe tokkiisa

Blondin logiikalla: jos lähipäivinä ei ole tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista, voisi kuvitella, että ainakaan kauheasti valittamisen aiheita ei löydy. Luulen olevani oikeassa. En aio nillittää, etenkään raiteilta suistuvista miesjutuistani, enkä mistään muustakaan. (Ihan muuten vaan pakko mainita, että jo pari kuukautta sitten taisin lupailla etten sekaannu kehenkään ja että en aio joka postauksessa käsitellä tuota rumempaa sukupuolta. Hienosti pidetty lupaus, kesti se ainakin viikon...)

Tänä kauniina kesäkuun torstaina päätin, että vastedes kävelen töihin ja takaisin, oli mikä oli. Ellei ole julmettu kiire, ja yleensä olen aina ajoissa. Tuntuu idioottimaiselta mennä 1,5km bussilla joka aamu, ja sama matka sitten illalla kotiin. Eihän tuo ole matka eikä mikään! Sitä paitsi nyt säät ovat vielä siedettävät, lämpötila kieppuu +25 asteen tienoilla ja mukava, vilvoittava tuuli puhaltelee mereltä, joten tekosyitä on vaikea keksiä. K menee lähes aina bussilla, ainakin kotiin. Joskus saan neidin suostuteltua kävelemään duuniin. Eipä siinä, ei siihen kävelyyn kaveria tarvitse. Ja saapahan hyötyliikuntaakin samalla. Tulihan tuossa koko talvi köllittyä ja viiniä lipitettyä, notta pitäisi kai tätä persusta muuallekin liikutella kuin jääkaapille. Omaksi onnekseni olen saanut suotuisat geenit, joten turpoamisen merkkejä ei ole ilmassa. Kyllähän tuo liikunta hyvää tekee, vaikka ei tarvitsisikaan laihduttaa!

Availin äsken toiseksi viimeisen salmiakkipussini, ja iltapalaksi rouskuttelin ruispaloja. Oijoi. Pitäisi kai säästellä, mutku emmää halua! Sen verran harvinaista herkkua. Pohdiskelinpa jopa aivan vakavissani, että vähennän dramaattisesti tupakanpolttoakin. Töissä tulee sauhuteltua aivan turhaan tosi paljon. Hitto, ulkona on hieno sää, kyllä siellä kelpaa ihan vaan istuakin, eikä tarvi aina savua hönkiä! Katsotaan, katsotaan. Luulen että voin jopa onnistua.

Ta-daa! Ei valitusta! Ei narjotusta! Ei itkua ja hampaiden kiristelyä! Täytyy osata katsoa asioiden hyviä puolia. Aina sieltä jotain löytyy. Mutta ei pelkoa - palaan valitusvirsiini heti, kunhan aihetta löytyy tarpeeksi. Buhah!



Ja kuvaan pääsee kielo, lempikukkani, jota pääsen ehkä nuuhkimaan taas elokuussa, kun tulen Suomeen! Ah, se tuoksu...

Temper, temper

Eilisiltainen aggressiokohtaus on tainnut mennä ohi. Vielä aamulla herätessäni olin niin kiukkuinen, että olisin voinut haljeta. Aivan kuin tämä alkukantainen vitutus ei olisi ollut tarpeeksi: tämän lisäksi tunnun tänä keskiviikkona kärsivän akuutista Esko Mörkö-olotilasta. Mikään ei pysy käsissä, törmäilen ja kompastelen, kävelen päin seiniä ja juttelen sekavia.

Hymypoika lähetti viestin pari tuntia sitten. Sen jälkeen taisin hieman rauhoittua. Naurettavaa sinänsä, että tyyppi jonka olen tuntenut vasta pari viikkoa, sai aikaan moisen vihareaktion. Toki toisaalta aivan ymmärrettävästä syystä - olenhan tässä vähintäänkin alitajuisesti herätellyt toivoa uudesta jutusta, ja kun tuntuu siltä että olen taas tempautumassa yksipuoliseen "suhteeseen" tai mihin lie, alkaa välittömästi sappi kiehua. Ettenkö muka olisi tajunnut ottaa opikseni vai! Hah! Might trick me once, but I won't let you trick me twice, kuten Keliskin rallatteli muutama vuosi takaperin. Joten juttu jatkuu, mutta nyt pysyn varpaillani ja tunnustelen tilannetta. Varovasti vaan. Turpaanihan en aio ottaa.

Muuten sujuu ihan kivasti, mutta koskapa niistä oikeasti hauskoista asioista mitään kirjoittaisi. Valitukseksi menee useimmiten, valitettavasti. Säätkin ovat taas lämmenneet. Töissä on mukavaa. Töllöstä tulee jalkapalloa niin paljon, että silmänruokakiintiön saa helposti täytettyä päivittäin.

Luultavasti Hymypoikaa en näe ennen ensi viikkoa, mutta lupasihan tuo soitella torstaina. Ehkä ihan hyväkin, ettemme tapaa, jotta saan koko hommaan etäisyyttä ja voin suunnitella omaa pikku strategiaani. Sotasuunnitelmaa. Asennetta. Miksi sitä haluaakaan kutsua. Minuahan ei jalliteta.

Mahtavaa... paskaa

Jopas olikin neljännet treffit. Upeeta, tavallaan, ja sitten taas... Tavallaan ei. Meillä oli jopa samat leffat "kaikkien aikojen parhaat elokuvat"-listan top kolmosessa (yleisö huokaisee). Huumorintaju natsaa. Jutut natsaa. Naurattaa. Se on fiksu. Mäkin oon. Jutellaan paljon. Kaikki natsaa. Ja sitten taas ei, koska tämä(kään) herra ei ole etsimässä tyttöystävää. No, kyseiseen oli pakko kuitata että "itse asiassa itse kylläkin etsinkin lapsilleni isää ja kirkkokin on jo varattu." Ihan vaan että saa jauhot suuhun, saatana. Mikä siinä nyt on, mitä! Jos en jaksaisi sensuroida kirjoituksiani (kaikesta huolimatta en ole sataprosenttisen varma, ketkä kaikki tätä lukevat) niin nyt tulisi hyvinkin suoraa tekstiä edellisillasta ja -yöstä. Mutta hei - katellaan. Onhan siihen jo totuttu. Epäselvääkö? Niin no, varmaankin. Epäselväähän tämä on minullekin, mutta pelaillaan nyt sitten vähän, kun kerran tilaisuuden saa. Ja takaan, että tämän pikku pelin voitan minä. Ihan niinku helposti sata-nolla. Ähäkutti.

Niin ja kyllä mä oon sen mielestä tosi ihana tyyppi ja se tykkää musta toooosi paljon. Laittohan se viestiäkin päivällä. Women are from Venus, men are from anus.

Tähtisilmä

Kaikesta suostuttelusta ja maanittelusta huolimatta pitäydyin lupauksessani ja olin kiltisti kotosalla eilisillan. Alkuillasta toljotimme kämppisten kanssa futista, ja loppuillasta silmä lurpahteli jo siihen malliin, että vetäydyin ajoissa vällyjen alle ja heräsin kovin virkeänä sunnuntaiaamuun. Mukavaa vaihtelua! Tämän päivän vietinkin sitten tekemättä oikeastaan yhtään mitään. Pyykkiä pesaisin koneellisen, mutta onneksi kone hoitaa hommat ja omaksi osakseni jää vain vaatteiden ripustelu. Onnistuin myös tekemään samperin maukasta kalkkuna-paprika-sipuli-kesäkurpitsa-porkkana-kermakastiketta kera täysjyväriisin. Ja aamupalaksi vetelin ruispaloja ja tomaattia. Kovin tervettä, eikös. No, jollainhan tätä viinin lipitystä on kompensoitava...

Hymypoika lupasi soitella tänään. No saihan sitä hetken odotella - mutta oli se sen arvoistakin. Puhelimessa tuli pulistua ja hihiteltyä parikymmentä minuuttia. Hyvä merkki, eikö totta! Luultavasti keskustelu olisi jatkunut pidempäänkin, vaan eipä auta, kun vessahätä iskee (minulle, tällä kertaa). Jääpähän huomiseksikin pulistavaa, ja kyllä! Neljännet treffit! Ai että, oon ylypee. Jostain kumman syystä aina tietyssä vaiheessa juttua rupeaa ajattelemaan, että mitähän toikin mussa luulee näkevänsä! Ja aina on yhtä virkistävää huomata kuinka joku saattaakin ihan todella tykätä minusta, ihan just tällasena.

No niin - huomenna taas töitä. Mutta ei valittamista, vaikka tiedänkin että päivä tuntuu niiiii-iiiin pitkältä, kun odottelee vain iltaa. Ja tämä biisihän pyörii päässä alati, jostain syystä tulee hyvä fiiwis kyseistä kipaletta kuunnellessa. Kettu kuittaa! Hyvää yötä, ja makoisia unia.

Lauantai-iltaa!

Kotona. Viinipullo seuranain. Niin ja parin tunnin päästä tulee futista, joten liimaudumme Erikin kanssa töllön eteen 90 minuutiksi. Jalkapallohuuma on vallannut minutkin! Työpaikan kahvioon hankittiin jopa lisää telkkareita, että kukaan ei varmasti missaa Portugalin pelejä. Sanoivatpa vielä palaverissa että "pitäkää sitten matsien aikana huoli siitä, että ainakin yksi henkilö ottaa sisääntulevia puheluita." Epätodellistako? Lievästi. Mutta jalkapallo merkitsee ihmisille täällä päin aika paljon. Hitaasti mutta varmasti alan itsekin tykkäämään lajista.

Tänään olisi tiedossa kaupungin suurimmat bileet. Jostain syystä ei vaan kiehdo, ei sitten millään. Koko vanha kaupunki on tupaten täynnä ihmisiä, änkemistä ja tunkemista ja juomien odottamista, tönimistä ja perberin hipelöintiä olisi luvassa: but computer says nooooo. Eilisillan Bairro-visiitti oli tarpeeksi. Paikka vilisi kuustoistavee-pikkupimuja ja -poikia, ja ei niissä tytöissä mitään vikaa ole, mutta ne pojat, ne pojat. Ensimmäistä kertaa elämässäni sain sellaisen läpsyn persiille että tuntui puolen tunnin päästäkin - ja aivan! Joku urvelo jopa kiskaisi housut kinttuun, kun iskuyritykset eivät meinanneet toimia. Paskamaisten naurujen jälkeen kloppi veteli housut takaisin jalkaan ja hipsutteli pois vähin äänin. Niin... Tiedän. Tervetuloa Portugaliin.

Asiasta toiseen. Neljännet treffit napsahtivat sitten maanantai-illaksi. Olisin mielelläni nähnyt Hymypoikaa jo huomenna (ehdin jo suunnitella mukavaa piknikkiä puistossa), mutta herra on työmatkalla Portossa. Mikäpä siinä - I like the suspense! Tavallaan ainakin. Kyyninen Outi on jo tosin ehtinyt ryömiä kolostaan, ja vaikka nautiskelenkin koko tilanteesta täysin rinnoin, koitan pitää itseni maan tasalla, ettei sitten ainakaan tule katalaa pettymystä, jos ja kun juttu ei jostain syystä toimikaan. Mieleeni muistui hetki, kun ekan kerran juttelin ko. jäpikän kanssa - katselin sitä lumoavaa hymyä ja muistan hiprakassa ajatelleeni (hyvin selkeästi) että tuo näyttää ihan mun tulevalta poikaystävältä. Moiset intuitio-oksennukset osoittautuvat kuitenkin vääriksi ennemmin tai myöhemmin, yleensä. Aahh, niin ihanaa ja niin kamalaa samalla kertaa. Mutta en pelkää! Pää edellähän tässä ollaan taas menossa, toivottavasti selviän ilman murtumia. Aivotärähdystä ootellessa.

Tuulihaukka mahanpohjassa

Niin sita vain tyoajalla napytellaan blogin kimpussa. Hyi, hapea! Tasta syysta rakkaat ääkkösetkin puuttuvat, koska en jaksa nappailla jokaista ä:n pistettä erikseen. Ymmartanette kuitenkin ilman niitakin, mita kirjoitan.

Pieni postaustaukohan tassa tuli pidettya - pakko tunnustaa, etta taisin olla vain laiska. Kirjoitettavaahan olisi ollut ihan tuutin taydelta, mutta olen kai kuvitellut olevani liian kiireinen lahiaikoina. Sita se tuplatreffailu teettaa, eh. Kuten aiemmassa tekstissa jo ehdin kertoakin, sain siis edellisviikolle kahdet treffit. Ensin tapasin tyopaikkani sopoliinin, jota olen salaa kyylannyt jo kuukausia. Viaton flirtti tuotti tulosta, ja kavimme drinksuilla 2.6. Ihan mukava poika, vaikkakin hirvean ujo, eika meilla lopulta ollut juuri mitaan yhteista. Harmitonta hauskanpitoa siis, flirttia on jatkettu sujuvasti toissa. Torstaina tapasin sitten taman todellisen Hymypojan (tai miehen, koska onhan sita ikaakin herralla jo kunniakkaat 30 vuotta). Miellyttava ilta muutaman morangoskan saestamana, tyyppi vaikutti kiinnostuneelta, oli hauska ja fiksu ja itsevarma. Niin, ja komee. Lauantai-iltaan mennessa en kuitenkaan ollut kuullut hemmosta mitaan, joten oletin etta luin (taas kerran) tilannetta vaarin ja epailin etten koskaan enaa nae mokomaa hyypiota. Yhdeksalta illalla epailykseni osoittautuivat kuitenkin vaariksi, ja sovimme uudet treffit. Toisilla treffeilla kavin siis taman viikon keskiviikkona, ja kolmansilla jo heti seuraavana paivana: eli itse asiassa eilen. Harmi vain, etten ota poitsusta selvaa. No tuskinpa olisimme nahneet toistakaan kertaa, jos ei lainkaan kiinnostaisi? Mutta alan tassa pikkuhiljaa ihastua, joten nyt olenkin pakottanut itseni ajattelemaan, etta ei tasta mitaan tule kuitenkaan ja hetken paasta tyyppi kertoo etta mita jos ei.

Aion kaikesta huolimatta nauttia ihastuksen alkuhuumasta. Ihanaa, virkistavaa flirttailua, kahvilan nurkassa pussailua ja kasi kadessa kavelya. Niin, eilen tosiaan paasimme jo niinkin nextille levelille, etta talsimme kaupungilla kasikynkassa. Tai siis, mina Hymypojan kainalossa. Sovimme, etta seuraavan kerran soitan hanelle itse - ahaa, sittenhan onkin jo neljansien treffien aika! (En halua vaikuttaa liian innostuneelta, joten soittelen vasta huomenna.)

Nain siina kay kun ihastuu, ei ole muuta kirjoitettavaa. Tai itse asiassa olisi, mutta tahan postaukseen en aio tunkea enaa muuta. Palataan astialle piakkoin, kerron suhdekiemuroiden uusimmat kaanteet heti, kun jotain tapahtuu. Sikali kun teita kiinnostaa! :)

Elossa ollaan!

Aikamoinen viikko takana. Tai no, vastahan tässä on uusi aluillaan, mutta tuntuu siltä kuin olisi elänyt kuusi päivää pelkkää lauantaita. Eipä siinä, en valita, hauskaa on ollut! Sain siis siskoni miehineen kyläilemään kahdeksan päivän ajaksi. Meininkiä on riittänyt, mutta onneksi sekaan on mahtunut myös sohvalla löllötystä ja puistossa makailua. Kuka niitä nähtävyyksiä sitäpaitsi jaksaa ravata katselemassa? Samat näkee postikorteistakin. Toivottavasti tämä reissu on ollut siskoilleni visiitti hieman autenttisempaan Portugaliin, kuin pelkkä pakettimatka turistialueille. Harmi vain että kaikki hyvä loppuu aikanaan - huominen on viimeinen päivä kun pystyn nauttimaan loistavasta seurasta. Onneksi olen menossa Suomeen jo parin kuukauden kuluttua, joten ei tarvitse ihan puolta vuotta venailla tällä kertaa.

Jotenkin kummallisesti olen kaiken tuoksinan keskellä onnistunut hankkimaan tälle viikolle kahdet treffitkin. Eri päiville kuitenkin, joten ei huolta "narahtamisesta." Toivon mukaan... Tosi söpöjä poitsuja molemmat, katsellaan miten käy. Keskiviikkona menen kahville työpaikkani IT-tukihenkilön kanssa, jota olen salaa tuijotellut jo kuukausia. Torstaiksi sovin tapaamisen Bedroomissa tapaamani pojan kanssa. Vihdoinkin sutinaa, ja kerrankin hyvässä mielessä. Tai ken tietää, ehkä parin viikon kuluttua selviää että jäpikät ovat vähintään serkuksia. Tavallaan en yllättyisi! Mutta tärkeintä on, että a) lomaa on vielä pari päivää jäljellä, b) sää on vihdoinkin lämmin, ellei jopa tuskallisen hiostava, ja c) pääsen treffeille! Ihan oikeille sellasille. Jospa vaikka pääsisin PTM-miehen aiheuttamasta kammottavasta traumastakin eroon tässä sivussa.

No niin, lyhyt oli taas postaus, mutta luultavasti 50% lukijoistakin on tällä hetkellä vierainani täällä. Palatkaamme asiaan yksityiskohtaisemmin, kun kirjoitettavaa taas löytyy ja lukijatkin ovat kotiutuneet Suomeen.