+-

Edellinen päiväkirjamainen sepostukseni oli jokseenkin tympeä, koska tuona päivänä ei oikeasti tapahtunut mitään. Eivät arkipäivät täällä kai olekaan niin erilaisia; tietysti käytännön asiat poikkeavat joiltain osin suurestikin, ihan ruokakaupasta alkaen. Toki Suomi on ainoa maa johon voin ylipäätään vertailla normaalia arkea, muissa maissa olen vain käynyt, en elänyt. Mutta jos jonkinlaista listaa pitäisi tehdä, niin... katsotaanpa. Mikä minua Portugalissa, tarkennettuna Lissabonissa, eniten yleensä...

...Riemastuttaa?

Edullisuus ainakin. On mukavaa käydä ruokakaupassa - vaikkakin valikoima on yleensä jokseenkin vaatimaton - ja huomata, että kassin pohjalla on lohifileitä, uusia perunoita, pullo hyvää viiniä, salaattitarvikkeet, leipää ja voitaa ja sen sellaista, ja kuitin loppusumma ei ylitä viittätoista euroa.
Historian läsnäolo. Joka puolella, koko ajan. Uusia taloja nousee, mutta vanhoista halutaan pitää kiinni. Kaikkialla näkee siis menneisyyttä: voi kuvitella, kuka tuossa talossa on asunut sata vuotta sitten, tai sataviisikymmentä, ja minkälaista elämä oli silloin? Kuka kaiversi nimensä ja vuosiluvun rappaukseen vuonna 1907, oliko se joku työmies, kenties nuori poika - miltähän hän näytti?
Yksinkertaisuus. Hyvässä mielessä. Tämä seikka saattaisi kuulua myös ärsytyslistalle, mutta se saattaa olla myös hyvä asia. Ruoka on yksinkertaista; oikeat raaka-aineet maistuvat eivätkä peity jonkin oudon marinadin alle. Elo on ylipäätään huoletonta, ei niin stressintäyteistä (ainakaan vielä) tai aikatauluihin sidottua.
Ystävät. Omat ystäväni ovat suureksi osaksi maahanmuuttajia, mutta mahtuu joukkoon toki paikallisiakin. Ystäväpiirit ovat tiiviitä ja läheisiä, ja isoja. Ehkä näin on Suomessakin, en tiedä. En ole koskaan tuntenut oloani kotoisaksi liian suurissa joukoissa, pidän enemmän pienestä mutta intiimistä ystäväpiiristä. Täällä tuntuu siltä, että isotkin porukat ovat kuin perheenjäseniä toisilleen.
Idyllisyys. Sanoin jossain aiemmassa postauksessa, että Lissabon on groteski. Niin se onkin. Mutta ah, myös niin ihanan pittoreski. Pikku lähikaupat ja -kahvilat ovat kuin joltain menneeltä vuosikymmeneltä. Ne ovat yleensä pieniä ja hintalaput on kirjoitettu itse hapuilevalla käsialalla, seinät on päällystetty käsinmaalatuilla laatoilla. Joka kadunkulmassa on "oman porukkansa" kantakuppila, jossa juodaan pari imperialia ja katsotaan jalkapalloa. Tai juodaan aamuespressot ja juorutaan baarimestarin kanssa.
Jalkapallo. Heeei, pakkohan se on mainita. Koukutuin viimeistään viime kesänä, ja aika syvälle se koukku taisi soljahtaa. Tätä nykyä voin käydä jo suhteellisen analyyttisiä keskusteluja futiksesta Erikin kanssa (niinhän mä taas luulen...), ja laji on ihan oikesti mielestäni kiinnostava. Ainakin, jos peli kulkee ja yleisössäkin tapahtuu. Täytyyhän sitä fiilistä olla! Portugalilaiset ovat tietysti hulluina jalkapalloon, en tunne yhtäkään miespuolista henkilöä joka ei mainitsisi harrastuksekseen jalista.
Sirot piirteet. Tätä ei saa käsittää väärin, ei tämä mikään huippumallien luvattu maa ole. Eikä esim. Suomi ole mikään persjalkaisten paratiisi (tai no...). Vitsi vitsinä! Sekä miehet että naiset ovat pääosin pienehköjä ja solakoita. Olen aika varma, että paikallisilla miehillä on oma tyylinsä kävelläkin. Oma tyylinsä olla paikallaan. Siinä on jotain tavattoman viehättävää. Asiaan vaikuttanee hieman se, että periaatteessa oma "ihannemiestyyppini" on hyvin pitkälti keskivertoportugalilaisen näköinen. No, ei valittamista...
Kieli. Falo Português, bitches! No joo, omakehu haisee ja syyttä suotta, olen ujo puhumaan. Kotona yksin ollessani höpisen yleensä portugaliksi, kokeilen eri sanoja, toistelen ja vääntelen niitä suuhuni sopiviksi. Haluan oppia tämän kielen, soljuvan, kauniin, erikoisen kielen.

...Ärsyttää?
Kaksinaismoralismi ja solidaarisuuden puute. Katolilaisuus lienee tehnyt oman osansa, ko. uskontokunta kun ei ole järin, noh, looginen. Ja naiset ovat toisilleen susia, mikä on ollut joskus aika rankkaakin. Tietysti aina saattaa joutua jonkinlaiseen kilpailutilanteeseen, mutta hirveintä on se, kun ei ihan todella haluaisi kuin jutella ja olla ystävällinen, ja saa osakseen seiniin tuijottelua ja hyminää. Ja voin aika varmasti sanoa, että täällä sitä saa - etenkin blondina - aika runsaasti. Vain ja ainoastaan ulkonäön perusteella lokeroiminen on aika anaalista.
Eläinten kohtelu. Se, miten eläimiä ylipäätään kohdellaan, heijastelee mielestäni kunkin maan varsinaista sivistystasoa jokseenkin totuudenmukaisesti. Eläimet ovat hyödykkeitä tai "vain elukoita," hyvänä esimerkkinä naapurimme, joka piti labradorinnoutajapentuaan parvekkeella 11 tuntia putkeen, säiden armoilla ja meluisan rakennustyömaan vieressä. Sanottakoon nyt (krhm!) että kävimme Erikin kanssa asiasta heille mainitsemassa ja uhkasimme soittaa poliisille, jos homma ei lopu. Ei ole koiraa partsilla näkynyt, liekö sitten vessaan lukittu tai vastaavaa. Mutta ainakaan meidän ei tarvitse päivittäin todistaa pienen eläimen hätää. Täällä on myös kulkukissoja ja -koiria aika runsaasti, joka myös kielii siitä, että nämä elukat voi heittää kadulle kun ei enää nappaa.
Byrokratia, hitaus. Kaikki tehdään niin saatanan monimutkaisesti. Papereita saa täytellä siellä ja täällä ja sittenkään ei riitä, kun vielä yksi puuttuu, ja siihen pitää hakea leima jostain toisaalta, ja... Huoh. Paperisota omalta osaltani on aikalailla ohi, onneksi; asumisluvat on, sosiaaliturvatunnus on, verokortti on. Nyt voin naureskella partaani aina jos joku uusi ulkomaalainen tulee esim. firmaamme töihin ja sanoo että "käy tänään hakemassa ne paperit." Just - parin viikon päästä olet EHKÄ saanut kaiken, jos lykästää. Aikakäsitys on myös hieman hitaampi. Tai pidempi. Tasan kello kahdeksan on hyvin usen 20 yli kahdeksan. Ei kannata olla kohtelias ja olla paikalla 5 minuuttia aiemmin, muuten saa takuuvarmasti odotella, ja pitkään.
Miesten käytös. Joskus on ihan ok saada huomiota. Vaikka näyttäisi harakanpesältä. Joskus, ihan totta, olisi ihanaa kävellä töihin tai kotiin tai ylipäänsä kävellä kaupungilla ilman jatkuvia vislauksia, tööttäyksiä tai huuteluja. Pahinta on, jos isoisäni (edesmenneen, RIP) ikäiset vanhat äijänkäppyrät rupeavat kommentoimaan. Tiedän kyllä mitä he sanovat, mutta paras keino on kaiketi kävellä ohitse kuin ei olisi huomaavinaankaan.

Jatketaan listaa myöhemmin. Ja ei, en tosiaankaan ole kirjoittanut mokomaa tekstiä kuudelta aamulla, mutta päätin julkaista sen nyt.
Um bom fim de semana a todos!

Paha ja itsekäs

Eli minä, tätä nykyä. Itsekäs ainakin. Kävimme eilen Elinan kanssa katsomassa asuntoa ihan tässä lähellä, nykyiseltä kämpältä kävelimme paikalle viidessä minuutissa. Sinänsä ihana paikka; kattohuoneisto, idylliset näkymät kaupungin yli, pesukone ja kalusteet valmiina - ainoastaan makuuhuoneiden koko mietitytti, koska periaatteessa niihin saa mahtumaan vain sängyn. Ei siis työpöytää tai muuta vastaavaa, koska vaatteetkin on pakko saada tungettua jonnekin.

Mietin asiaa kuumeisesti tänään, ja tulin lopulta siihen tulokseen että ei onnistu. Ei pysty. Kaiken lisäksi makuuhuoneet olivat lähellä toisiaan, ja tähän ikään mennessä olen kyllä sen verran itsestäni oppinut, että omaa tilaa on pakko olla. Ihan oikeaa omaa tilaa, ei vain jotain pientä kaappia jossa voi istua nököttää. Siihen juttu oikeastaan tyssäsi. Olisin toki voinut muuttaa, tiedän että Elinan tilanne on tukala, hän asuu nyt toisen ystävänsä olohuoneessa ja käy töissä ja koulussa samaan aikaan. Stressaantunut tyttö, eikä syyttä. Mutta miksi ajaisin itseni samaan asemaan? Tiedän että lopulta menettäisin hermoni ja alkaisin stressaantua itsekin, ihan silkasta tilanpuutteesta. Nimeomaan oman tilan. Ja olen tarpeeksi monesti tehnyt elämässäni päätöksiä vain sillä perusteella ettei kenellekään tulisi paha mieli - ja tietysti kärsinyt itse. Nyt on korkea aika olla ihan rehellisesti itsekäs paska. Minun ei ole pakko muuttaa minnekään, joten en muuta jos en ihan todella, todella halua. Jos jatkaisin aiempaa tyyliäni, olisin katkera vanha ämmä varmaan jo kolmevitosena. E-ei. Vaikka joskus joutuisi itkettämään ystäviään, niin ei siltikään. En tunne oloani kovin yleväksi tällä hetkellä, mutta ainakin olin rehellinen, sekä Elinalle että ennen kaikkea itselleni.

Tänään oli muutenkin ihmeellinen säätöpäivä. Töissä oli ihan kivaakin jopa, mutta ehkä se johtui siitä että aivoni tuntuivat laahaavan metrin jälkijunassa. Italiaano tuijottaa häpeilemättömästi, niin että kaikki muutkin takuulla huomaavat. Mitähän sitä sitten tekisi? IT-poika on ihana mutta jollain tavalla häilyväinen, ja ei mulla vieläkään ole mitään varmaa tunnetta siitä että just ton kanssa haluan olla. Edelliseen kappaleeseen liittyen: olen siis rehellinen itselleni, ei tuosta varmaan mitään koskaan tulekaan. En voi sanoa olevani pahoillani, koska tykkään tyypistä kuitenkin, ja luotan häneen myös. Ystävätasolla juttu saattaisi toimiakin. Ehkä. Elämäni on yhtä suurta ehkää, mutta se lienee aika normaalia. Koskapa sitä täysin varma voi olla yhtään mistään? Niinpä.

Ei luoja, kello on 19:30 ja olen kuolemanväsynyt. Aikaiset aamuherätykset eivät sovi minulle ellen väkisin saa väännettyä itseäni aikaisemmin nukkumaan. Jos nukun 7-8 tuntia, kaikki on ihan hyvin ja olen pirteä. Nyt unet olivat taas 5 tunnin luokkaa ja tämä ei näytä riittävän minulle alkuunkaan.

Onneksi huomenna on torstai - ja sitten on perjantai - ja sitten lauantai, viikon paras päivä, koska sisko tulee kylään. Tätä on ootettu! Ja nyt, unia.

Tyänaisen arkee

05:23 Kello pirisee. No, ei kello, vaan kännykkä, ja herätysäänenä toimii tietysti Massive Attackin Teardrop. Nousen heti, muuten nukahdan uudestaan enkä saa itseäni ylös ollenkaan. Suihkuun. Kahvia. Aamutupakka. Hiukset on kuivattu ja meikit naamassa noin 06:30.

06:35 Töihin... Jopa kävellen, koska on aikaa. Kaupunki on vaiti, missään ei ole ihmisiä, paitsi kahvilanomistajat jotka availevat liikkeitään ja keittelevät itselleen ensimmäisiä espressoja. Kahvin tuoksu huumaa. Ilma on viileä, kietaisen huivin kaulaan tiukemmin.

07:00 Töissä! Firma on vaitonainen aikaisin aamulla, mutta se on ihan mukavaa. Saa heräillä rauhassa, jutella tiimin kanssa, käydä läpi päivän asiat.

08:00 Raportit on tehty, tiimi on briiffattu, sähköpostit selattu ja tärkeimpiin on ehkä jo ehditty vastatakin. Ulos tupakalle; on viileää vielä, mutta kaupunki herää. (Minä en.) Kuuntelen puheluita ja vastailen sähköpostiin seuraavan tunnin ajan.

09:00 Eka kahvi! Aamusta riippuen käyn joko "oikeella kahvilla" tai töräytän automaatista espresson. Tänä aamuna vain espresso näyttää toimivan. Sekalaista työskentelyä milloin minkäkin asian parissa. Agentit haluaa lomia, yritän sekavassa aamupöhnässä sumplia lomapäiviä.

11:00 Toka kahvi! Tai siis, galão. Espresso ja höyrytettyä maitoa. K:n kanssa natustelemme duunin kanttiinissa "aamupalaa," eli minun tapauksessani joko kanapasteijaa tai suklaadonitsia. Läpisemme aamun kuulumiset.

14:00 Lounas. Vähän myöhässä ottaen huomioon että aloitan 07:00, mutta aiemmin ei nälätä. Maha ei toimi, eikä ole ruokahalua. Sitäpaitsi tähän aikaan ruokailee myös se söpö italiaano. Tänään se istuu selkä muhun päin, enkä voi olla vilkuilematta. Syömme K:n, Elinan ja uuden tytön Kristen kanssa ja puhumme 45 minuuttia Kauniista ja Rohkeista. (Älkää kysykö.)

16:00 Kotiin.. Eikun, eipäs. Eräs tapaaminen hieman viivästyi, joten olen töissä hieman yliaikaa. Sitä ennen käyn tupakalla IT-pojan kanssa ja kiusaan häntä kävelykepeistään. Niin, jalkapallo on vaarallinen laji...

17:00 Toinen tapaaminen. Olen töissä yliaikaa jo toista tuntia. Eikö 9h päivä jo riittäisi?! Tämä kokous ei mene aivan halutulla tavalla - liittyi siis asuntoomme - ja kävelen kotiin harmistuneena. Pari tuntia sitten oli kuuma, nyt aurinko ei enää paista suoraan kadulle ja ilma on miellyttävän lämmin. Kuuntelen iPodiani ja lampsin mäkeä ylös.

17:20 Ruokakaupassa. Mukaan tarttuu TAAS kanaa: en kai osaa muuta enää kokatakaan. Kassaneiti ei tykkää blondeista, ei tervehdi eikä sano ole hyvä tai kiitos. Itse tietysti kiitän lujaan ääneen. Joku teini, ärsyttävä. Viereisen kassajonon miehet tuijottavat minua kuin sirkuseläintä. Kotimatkalla vastaan kävelee pari punkkaria, ja tunnen outoa yhteenkuuluvuutta - ollaan kaikki vähän friikkejä täällä.

17:40 Kotona. Ihme etten jäänyt auton alle, sen verran uhkarohkeasti täällä jo käpyttelen. Katsotaan koska kostatutuu. Mutta ainahan ne autot väistää kun blondin näkee. Ainakin jos on mies ratissa. Keittiö on sotkuinen, enkä jaksa kokata. Väännän toastin ja kaadan lasin sangriaa, ja kerron muille kämppiksille aiemmasta kokouksesta. Kukaan ei ole tyytyväinen. Avaudutaan vähän. Kokkaan kanaa ja riisiä, ja löräytän päälle curry-mangokastiketta. Namia, mutta maha menee vähän sekaisin koska olen syönyt niin huonosti koko päivän. Elina pakkaa kamojaan, ja soittaa asunnosta. Pyytää että menisin tänää katsomaan yhtä asuntoa mutta en tosiaankaan jaksa. Pieni syyllisyydenpisto, mutta ei voi mitään.

20:00 Silmät luppaa. En jaksa edes jutella kavereille mesessä. En jaksa jutella kenellekään. Menen huoneeseeni datailemaan, luen vähän uutisia ja juon toisen lasin sangriaa.

20:45 Naama- ja hammaspesulle. Toivottelen Erikille ja K:lle hyvät yöt ja painun "nukkumaan" eli datailen vielä tunnin. Yritän blogata, päädyn kirjoittamaan päivästäni. Se kuulostaa tylsältä. Sitähän se olikin...

21:30 Pakko nukkua. Koko vartalo huutaa unta. Viime yönä nukuin vain kolmisen tuntia koska läpisin IT-pojan kanssa puhelimessa. Mielessä pyörii sata asiaa, ja pohdin, että pitäisikö sittenkin yrittää olla tyttöystävä vai onko minusta siihen sittenkään. Mähän kattelen sitä italialaista?! Hmh. Ajatus harhailee ja ajattelen laittaa sen italiaanon pöydälle huomisaamuna lapun. Jotain vähän mystistä ehkä. Ihan vaan huvikseen. Joo. Ei musta taida ihan vielä olla tyttöystäväksi.

21:40 Luen vielä vähän. Tällä hetkellä lukuvuorossa on Robin Hobbin Shaman's Crossing. Hyvä kirja ja petraa mukavasti englantia, mutta en jaksa enää keskittyä. Sanat vilisevät silmissä ja joudun lukemaan lauseita uudelleen. Valo pois, unta. Kadulta kantautuu autojen ja ratikan hurinaa, mutta olen jo tottunut ja uinahdan pian.

Hyvää yötä! Palataan jännittävämpänä päivänä.

Aurinko!

Arska paistaa ja Outsaa laiskottaa. Niin käy joskus. Blogin kirjoittaminen on jäänyt harmillisen vähälle huomiolle, eikä vähiten siitä johtuen, että lähiaikoina on yksinkertaisesti tapahtunut liikaa: aina, kun aloitan kirjoittamista, se tyssää jo alkuunsa siihen etten tiedä mistä aloittaisin.

No, ainakaan Kirjoittajasta ei ole kuulunut mitään. Taisi vihdoin tajuta, että peli on menetetty ja tämä juna on jo lähteny asemalta. Koputan varmuuden vuoksi puuta, koska tuo separi tuntuu hyökkäävän aina silloin, kun sitä vähiten odottaa.

IT-poika on kuumeessa ja hourii puhelimeen. Eilen taisin saada ihan rakkaudentunnustuksenkin, mutta pistettäköön se 39,5 asteen kuumeen piikkiin. Katsotaan, muistaako poikaraukka tänään mitä eilen tuli höpistyä. Ai niin, ja se myös lauloi mulle kyseistä laulua:



Töissä en ollut viime viikolla montaakaan päivää, kiitos ankaran flunssan, joka näyttää riivaavan kaikkia kämppiksiä. Maanantaina freesinä (?) duuniin, uusi viikko, uudet kujeet! Huomiseksi on luvassa myös eräänlainen kämppisten kokous, jossa on mukana myös eräs human resources-puolen hyypiö. Lievää silmään kusemista tapahtuu firman puolelta (en jaksa tässä koko juttua eritellä, koska siihen kuluisi liikaa aikaa), ja tätä sitten menemme huomenna setvimään. Tiedossa tiukkaa väittelyä, veikkaan ma, mutta olen henkisesti valmistautunut. Toivon vain etten menetä täysin hermojani, sen verran raivostuttavaa, ihan silkkaa valehtelua ja pelleilyä on satanut niskaan.


No - minne ne kaikki jutut nyt katosi?! Tuntuu yhtäkkiä siltä, ettei olekaan mitään kirjoitettavaa. Ensi viikolla olisi tarkoitus raapustella jonkinlainen yksityiskohtaisempi selostus siitä, miten päiväni täällä vietän ja minkälaista on portugalilainen arki. Huomasin etten juurikaan ole keskittynyt itse maahan ja kulttuuriin, lähinnä sepostan vain näistä kaikenmaailman säädöistä. Korjattakoon tämä virhe siis pikimmiten!

Freaky things

No - kuten lupasin, viihdytän teitä hieman viime päivien tekstarisodalla Kirjoittajan kanssa. M-kirjain viittaa Kirjoittajaan, ja O tietysti itseeni. Toivottavasti muidenkin mielestä ko. sananvaihto on edes vähän huvittavaa. Lisähuomautuksena mainittakoon, että en ole muuttanut sanaakaan alkuperäisistä viesteistä. Viihtykää. (Pätkä on englanniksi, koska minun piti viihdyttää myös kämppiksiäni.)

11/10/2010

M You may say whatever you want, but the truth is, I like you. I'm sure about that, I just do. I miss you. You might be angry with me. But I miss you. I wanna be in your heart! (02:18)

O What's going on... (15:29)

M I miss you (15:30)

O Yeah I got that. What happened to "I never want to hear of you?" Changing your mind again? (15:39)

M Puting my mind cleared. But you are free to ignore me. You want that? (15:46)

O I didn't get that first sentence. Can you try to be clear for once and say what you want to say? (15:52)

M I said that I was trying to clear my head. Had a tuff time Outi. Sorry for that (15:54)

O Perhaps you should clear it first and then try to talk to me. You make no sense at all. (16:01)

M I'm fine now Outi! (16:02)

O Fast recovery huh? So which one is it - you're clearing your head or you're fine? It can only be either one. (16:06)

M I'm fine Outi. Do you imagine what happened to me? I had real problems. I know it was hard for you too. But I'm fine (16:10)

O Well I imagine I should be the best person to know what went on, since I caused it all, as you said. Remember that? (16:14)

M I remember everything. That was a lie. I was nervous after we talk on the phone. But wasn't because of you. (16:18)

O There are things you just don't say, no matter how confused or nervous you get. How could I even know you wouldn't pull that kind of shit on me again, when you start feeling anxious? (16:51)

M I won't. Believe me? (17:30)

O To be honest, no I don't believe you. Now it's the other way around, I don't think I trust you at all anymore. (19:25)

M Ok Outi. I would like to. (19:27)

O Would like to what? And you never even apologized. You might have been fucked up but you never thought of how I was doing. (19:29)

M I'm sorry for being a jerk like that. And I forgot your feelings that's true. I wanna see you. (19:35)

M Huh? (19:56)

M Hope everything is doing as you wish at the company. Just tell me if you'll apologize me, and if I can see you? Kiss (21:36)

O Excuse me - if I apologize you?! For what? (22:00)

M Apollogize you. Damn translated. Sorry (22:02)

O Frankly speaking, I don't think you're stable enough to give me things that I would need. I have things in my life also, important things, and I don't want to waste my energy. I could never ever be with someone who constantly changes his mind, I need stability and trust. And with you - it's quite the opposite. Seeing each other propably wouldn't be a good idea either. (22:10)

M I wish I had that! (22:12)

O Had what.. I'll sleep now, gotta wake up early. (22:14)

M Let me tell you one thing. I had a girl, and I didn't deal right with the whole situation. I like you, really do. The thing is that I wish we could be able for each other, have something like a relationship. I will not change what I just said. But you don't see me like a lover, do you? (22:22)


12/10/2010

O The most important thing of all is that I don't see you as a stable person nor a person who could support me. Right now I think I would have to do all the supporting, considering all the problems you have, and I need all the energy I got for myself. Do you understand what I mean?? (06:50)

M Ok. If you think I'm not stable ok. But I think you're wrong. I just had a tuff. But don't think you're the most stable person. So don't act like that. (09:21)

O I answered in your e-mail. (09:59)

(O Writes a vicious e-mail and receives kind of a love letter in return from M, for example saying: "My meds make me good for a reason... No longer attacks.
Borderline is not a big thing. Everyone get’s depressed sometime. My heart is healthy, if i don’t abuse too much of things." O writes another blunt e-mail, then receiving more shit from M: "The thing is, I love you, the shrink didn’t diagnosis me as a borderline, she just talk about that, I don’t have epilepsy, it’s a different thing, the doctors are trying to find out. I think it’s not a big deal, seriously." O doesn't answer anymore.)

M (Tries to call twice)

M Can't you pick up? Or just don't want to? (16:34)

O I'm shopping groceries. (16:38)

M Can you call after? (16:39)

O I'll be on msn later (16:42)

M (Tries to call once)

M I wanna hear you (16:42)

M May I? (16:44)

M (Tries to call once)

M Ok! That's a no (17:13)

O I'm busy now, later on msn (17:14)

M Yeah . . . (17:15)

O Yeah believe it or not there are other things in my life also. If you want to talk so badly I can talk on msn today but I'm not on a good mood. (18:04)

Ihan kipeetä

Syytän tästä ihanaa kylmää suihkuamme. Ja ehkä vähän myös liian vähissä vaatteissa hillumista viikonlopun aikana - ja täydellistä kastumista perjantain vesisateessa. Olen siis sairas, mutta joka tapauksessa töissä, kuten kunnon duunari ainakin! Olo on kieltämättä sen verran hanurista, että saatan jossain vaiheessa lähteä kotiin. Viime yönä näin vain painajaisia ja hikoilin kuin sika, joten en tunne edes levänneeni. Ja nyt on kylymä, ja kurkkuun sattuu niin maan penteleesti, ja jatkuvasti saa aivastella.

Viikonlopusta ei mitään erikoista. Perjantaina olimme kämppisten kanssa kotosalla surkean sään takia, lauantaina kävimme Normanin kotibileissä ja Plateaussa. Sunnuntaina satoi taas vettä joten en astunut ulos koko päivänä. Peruskivaa oli kuitenkin.

Tämän tekstin ensimmäisen kappaleen raapustelin valmiiksi jo eilen, ja toden totta, yhdeltä olo oli niin kurja että hipsin kotiin lepäilemään ja teetä lipittämään. Koko asuinkuntamme kämpässä on enemmän tai vähemmän sairas, tällä hetkellä asunto kuulostaa keuhkoparantolalta. Töissä olen kuitenkin, vaikka tunnen olevani sairaampi kuin eilen... Mutta minulle on pikkuhiljaa selvinnyt, että jos pää on vielä harteilla, niin töihinhän on tultava: tai sellaista vihjailua olen kokenut saavani duunista. Ääliömäistä, ihan totta - täällä sitä sitten yskitään ja tartutetaan kaikki muutkin. Fiksu veto. Ehkäpä jos onnistun köhimään oikein uskottavasti, minut lähetetään kotiin. (Epäilen.)

Kirjoittaja on muuten ihan oikeesti sekasin. Tänään, kunhan kotia pääsen, aion kirjoittaa koneelleni kaikki nuo käsittämättömät viestit jotka olen herralta saanut - ja kenties viihdytän teitä hieman ja latailen muutamia tännekin. Sen verran eeppistä kamaa. Tiedän kyllä, että "taiteilijatyypit" ovat hieman hankalia käsitellä, mutta on se nyt jumalauta ihme kun ei suorat sanatkaan tehoa! En voi selvemmin asiaa hänelle ilmaista, ei kiinnosta, olet liian sekaisin, en kaipaa elämääni mitään separia, mutta eeeei. Jäpikkä lukee rivien välistä silloinkin kun kyseessä on yhden sanan lause.

Jatkan yskimistä nyt, palatkaamme hieman myöhemmin asiaan.

Sataa!

No minne se Portugalin aurinkoinen sää nyt katosi?! Vettä tulee kuin aisaa ja tuuli Atlantilta yltyy puuskissa toisinaan aika hurjaksi. Brr. Lisäksi lämminvesiboilerimme (tai mikä lie aparaatti onkaan) toimii hieman vaihtelevasti, joinain aamuina saattaa joutua käymään kylmässä suihkussa. Itse ensimmäisenä herääjänä yleensä vältyn kylmältä suihkulta, mutta Julia-raukka ei ole aina yhtä onnekas. Vuodenaika siis vaihtuu, tänä vuonna jopa tuntuu siltä että syksy on tulossa. Viime vuonna samaan aikaan kävimme vielä rannalla! Hmpf. En tiedä olenko vielä valmis ottamaan talven vastaan - mutta ainakin nyt tiedän, mitä odottaa. Vesisadetta seuraavat 3 kuukautta (ainakin 3).

Töissä menee vähän paremmin. Ärtymys siitä, että minua syytetään asioista joita en edes voinut tietää, on muuttunut vakaaksi päättäväisyydeksi. Minuahan ei jalliteta, saatana! Joten eilisaamuna laadin itselleni selkeän listan asioista, joista minulta tullaan luultavasti kysymään päivän aikana. Näin ollen olin hyvin valmistautunut, kun oma pomoni tuli tuo ärsyttävä pieni hymynkare naamallaan taas "juttelemaan tiimistä" (lue: tivaamaan ja käskyttämään). Tällä kertaa olin kuitenkin tehnyt kaiken mitä pitikin, ja valituksen aiheita ei yksinkertaisesti ollut. Teki mieli tehdä se sellainen L-merkki kädellä ja heilutella sitä hemmon naaman edessä. Lo-hoo-serr...

Hmm, ja tokihan Kirjoittaja lähetti minulle viestin. Tästä säädöstä saisi laadittua jo suhteellisen viihdyttävän komedian. "I really hope you're okay" oli ainakin yksi viestin lauseista, muita en edes muista (johtunee siitä naurukohtauksesta, jonka viestin lukeminen aiheutti). En vastannut, eikä minulla ole aikomustakaan vastata. Tavallaan tekisi mieli kirjoitta jotakin takaisin; mulla menee tosi hyvin, löysin jo uuden kohteen, syö vaan lisää lääkkeitä niin helpottaa. Toden totta, bongasin töistä erään italiaanon, jota olen vilkuillut ahkerasti lähipäivinä.

Nyt saa sitten ihan suoraan sanoa että NAINEN, riittäiskö se säätö hetkeksi? (Mulla on jo vastauskin valmiina, että kysykää vaan!)

Epic fail

Aijai mikä viikonloppu. Sanalla sanottuna voisin kuvailla päiviä sanalla OUTO. Ja olihan tämä tavallaan epic fail-viikonloppukin. Miksikö? Katsotaanpa!

1. Perjantaina kävimme Elinan kanssa "parilla." Tietäähän sen, miten käy. Kahden tienoilla olin jo sen verran seipäässä, että oli pakko lähteä kotiin. Ja totta kai illan ohjelmaan kuului myös soitto IT-pojalle ja sekavaa väittelyä puhelimessa. Aamulla darra ja rumat silmäpussit. Fail.

2. Lauantai-illaksi oli suunnitelmissa vain lepäillä koko päivä ennen synttäri-illallista. Mutta herra Entinen soitteli, ja kävin katsomassa nyt kokonaan kalustettua asuntoa ja tästä syystä melkein myöhästyin omista juhlistani. Fail.

3. Päivän aikana Kirjoittaja muisti minua lukuisilla tekstareilla. Vastasin yhteen, jonka jälkeen en enää vaivautunut. Loppuillasta viestit olivat jo niin katkeria ja itsesäälillä kuorrutettuja, ettei tehnyt edes mieli vastata. Sen sijaan Helena lärpätti tämän säälimagneetin kanssa jopa illallisen aikana - kuka itsekäs idiootti haluaa pilata muidenkin illan siksi, että on nyt vähän höh-fiilis?! Fail.

4. Illallisen jälkeen koko joukkio erkaantui, kuten aina. Omien kavereideni kanssa eksyimme sitten Bedroomiin, josta jatkoimme matkaa Musicboxiin, tarkoituksenamme vihdoin yhyttää loputkin synttärivieraista. Ja kyllähän me sitten kohtasimmekin, vain huomataksemme, että Musicboxissa oli "private party" (lue: eivät päästäneet sisään ketään ulkomaalaisia), joten minä ja ystäväni jäimme sitten rannalle ruikuttamaan kun paikalliset jatkoivat juhlimista ihan yökerhon sisällä. Fail. Ärsytysaste nousi ja k*rpä kasvoi otsassa sen verran mallikkaasti, että lopulta pettyneinä ja väsyneinä päädyimme lähtemään kotiin. Fail. Ai niin, ja Erik sai turpaan. Fail.

5. Sunnuntaina tietysti krapula, mutta jokseenkin lievä sellainen, koska ilta tyssäsi niin nopeasti. Joka tapauksessa Kirjoittaja jatkoi piinaamistaan. Edellisiltana olin saanut Helenalta herran lahjan minulle - se oli vain paperilappu, jossa hän käytännössä "antoi sydämensä minulle." Raivostuttavan teatraalista ja naurettavaa. Keskustelin miekkosen kanssa mesessä, kun piinaamisesta ei ollut tulla loppua, ja hän aivan todella kysyi, haluaisinko ruveta seurustelemaan. WHAT?! Fail! Kieltäydyin kunniasta, jonka jälkeen puhelimeeni tupsahti viesti "I feel the same. And you are the reason I'm in this place anyway!" Eli toden totta, hän on vahvasti sitä mieltä että on minun syytäni että hän on sairaalassa. Puolisen tuntia tämän tunnustuksen jälkeen sain kuitenkin viestin "Anyway I love you. You had me already. Amo-te." Mainitsinko jo, että poitsu on lievästi sanottuna epävakaa? Fail. Ai niin, ja nyt minut on pyyhkäisty pois hänen maailmastaan - Kirjoittajan sanoja lainatakseni: jopa Facebookista. (Tämän sanoessaan taivas repesi ja ihmiset kirkuivat kauhusta.) Koko juttu on jo kyllä epic fail.

6. Maanantai-iltana juhlimme Elinan synttäreitä ja päädyin tietysti Bairroon, mistä kotiuduin vasta 03:45. Puolentoista tunnin yöunien jälkeen töissä oli tosi hauskaa. Onneksi tiistaina oli paikallinen vapaapäivä, joten isot pomot eivät olleet paikalla. Nuokuin työpöydän ääressä uljaasti 9 tuntia, jonka jälkeen toisin edellisen postauksen päiväohjelman ja nukuin lähes koko tiistain. Fail...

Loppuviikon hyvitän näiden, hmh, häiriöiden korjaamiseen ja kompensoimiseen.

Nukku-Matin kaveri

Kirjoitetaanko se edes noin?! Apua. Tunnustan, että kun myöhemmin luen vanhempia blogitekstejäni, huomaan että kirjoitustyylini on repsahtanut. Kieliopin kohdalta ainakin. Karseeta! Kielipoliisi sisälläni kärsii! Laitan tämän Portugalin piikkiin: töissä puhun oikeastaan sataprosenttisesti englantia - lisäksi kuuntelen puheluita ruotsiksi, norjaksi, tanskaksi ja suomeksi. Mutta suomea puhun työpäivän aikana vain muutamia lauseita. Kotona K:n kanssa tulee toki läpistyä suomeksi, mutta muiden kämppisten ja ystävien kanssa palpatan englanniksi. Samalla kuulen portugalia jatkuvasti, kaduilla, tv:ssä, bussissa, kaupoissa. Pääni on tällä hetkellä niin täynnä eri kieliä, että aivoni eivät ilmeisesti jaksa prosessoida jokaista lausetta, ja näin ollen etenkin suomea puhuessani/kirjoittaessani tietyt lauserakenteet näyttävät unohtuvan. Hyh, hyh. Kielipoliisi pahoittelee.

Eilispäivästä ei olekaan juuri kirjoitettavaa. Työpäivä sujui todella väsyneesti, mutta lopulta ihan mallikkaasti. En edelleenkään saanut kaikkea tarvitsemaani infoa liittyen esim. raportointiin jota joudun tekemään päivittäin, mutta ainakin jämäkästi vaadin lisäohjeistusta ja kyselin kuin kyselyikäinen. Raahauduin kaupan kautta kotiin ja ilokseni huomasin, että synttärisankarin kontolle oli jätetty keittiön ja olohuoneen siivous... Kyllä siinä pari kirosanaa pääsi kieltämättä. Olin järjettömän nälkäinen, ja ennen kuin pystyin edes ajattelemaan syömistä, minun piti puunata keittiötä lähes puoli tuntia. Kämpässämme asu pari porsasta, nimiä mainitsematta, ja edes kirjoittelemani passiivis-aggressiiviset muistilaput eivät ole tuottaneet tulosta. No mutta, odotellaanpa sitten kunnon raivokohtausta! Jok'ikisessä kämppiskokoontumisessa me siistit asukit olemme muistuttaneet, että olisi kauheen kiva jos jokainen siistisi omat jälkensä. Mutta eeeeei. Astianpesukoneen täyttö ja tyhjentäminenkin tuntuu olevan eräille helvetinmoinen haaste. Ketuttaa, mutta en myöskään pysty jättämään asuntoa paskaiseksi, en yksinkertaisesti voi asua moisessa kakkaläjässä. Joten ei muu auta kuin siivota. Savu korvista nousten, tietysti.

Siivoamisen ja syömisen jälkeen suorastaan kaaduin sänkyyn. Heräsin kymmeneltä illalla, söin ja menin takaisin nukkumaan. Kaiken kaikkiaan nukuin siis jotakuinkin 12 tuntia. Ja voi että, tänään on ihan eri fiilis! Ei tuntunut lainkaan siltä, että kello on 7, kun käppäilin duunin ovesta sisään. Katsotaan, lopahtaako tämä energisyys jossain vaiheessa. Toivottavasti ei, sillä töiden jälkeen aion lähteä shoppaamaan. Tarvitsen jotain smoking hot synttäribileisiini, sillä minähän en seinäruusuksi jää omissa juhlissani! Muah! No, jatketaanpa sitten töitä. Mukavaa perjantaita kaikille!