Säälittävyyden yksi aste

...on kaiketi kirjoittaa koko ajan miehistä! Ei herrajeesus, vilkaisin huvikseni aiempia postauksiani ja eihän niissä muuta olekaan kuin jotain saatanan ihmissuhdeongelmia. Huokaus. Tosielämässä (siis ihan niinku elävänä, hengittävänä minuna) en juurikaan suhteista läpise, mainitsen toki jos jotain "tärkeää" tapahtuu mutta muutoin höpisen yleensä ihan jotain muuta. Mutta tämä blogi saa minut näyttämään miehissä roikkuvalta, säälittävältä pikku apinalta.

Pohdiskelin juuri, että mistäs muustakaan mä kirjoittaisin? Siitä että menen tänään shoppailemaan ja aion varmaan taas ostaa Dolce&Gabbanan Light Blue-hajuveden, koska rakastan sitä? Ja että pitäis ostaa uusia vaatteita, että näytän skarpilta kun aloitan supervisorina? Tai kirjoittaisinko siitä, että vatsanpohjassa leijailee pieni hermostunut perhonen, koska uuden ryhmän johtaminen vähän pelottaa? Pitäisikö kertoa, kuinka Susi lähtee takaisin Saksaan kahden viikon kuluttua, ja hieman epäilyttää, että kenet ne laittaa söpön Susannin tilalle meidän kämppään... toivottavasti ei ketään sekopäätä! Ehkäpä voisin tehdä postauksen siitä, että haluaisin tatuoinnin, ja ehdin jo hieman harkita huulilävistystäkin, koska mielestäni sellainen sopisi mulle, vaikka mulla onkin outo suu. Valittaisinko kenties säästä? Tällä hetkellä ulkolämpötila hipoo +40 astetta. Mutta kuten sanottua, ennemmin kuumaa kuin kylmää, en voi sietää pakkasta.

Enpä tiedä sitten. Ehkä jonain päivänä saan aikaan kirjoitettua jotakin fiksua, mainitsemattakaan MIEHIÄ. On niistä harmia muutenkin.