Ei

Ta-daa! Elossa ollaan, ja jo takaisin Lissabonissa. Mukavaa olla täällä. Suomi-reissu sujui onnistuneesti, ihaninta oli tietysti nähdä läheisiä ihmisiä. Sen sijaan itse maata en oikeastaan ole kaivannut enkä kai kaipaa edelleenkään. Se tuntuu vieraalta ja oudolta, itselleni sopimattomalta. Tunsin suunnatonta helpotusta, kun koneeni laskeutui Lissabonin lentokentälle. Olen kotona. Ei minulla mitään Suomea vastaankaan ole. Kaiketi tuntemukseni johtuvat siitä, että Suomi on täynnä menneisyyttä, pettymyksiä ja huolia, kun taas Portugali (ainakin vielä) on raikas ja ihana, uusi, yllättävä, ja - koti.

Sitten hieman kirjoittajasta. Juttelimme mesessä ja Skypessä lähes koko viime viikon, parhaimmillaan keskustelumaratonit venähtivät 7 tunnin mittaisiksi ja pääsin nukkumaan vasta aamukuudelta. Tietenkin ehdin kehitellä jo valtavan virtuaali-ihastuksen, siitäkin huolimatta että tiesin hänen olevan varattu. Eilen sitten koitti päivä, kun tapasimme vihdoin kasvotusten. Helena oli mukana, joten ei ollut vaaraa siitä että olisi tullut outoja tilanteita tai hiljaisuuksia. Huristelimme Helenan kanssa joen toiselle puolelle, katsoimme yhdessä drive-in leffan ja kävimme vielä myöhäisillä kahveilla Montijossa. Ei kai tässä muuta voi sanoa kuin että virtuaali-ihastus on nyt vaihtunut ihan todelliseen ihastumiseen, mutta sepä ei juuri asiaa paranna. Kirjoittaja tunnusti itsekin olevansa ihastunut, mutta jumissa - tämän voi ymmärtää toki monellakin tavalla, mutta fiksuna likkana osaan kyllä lukea rivien välistä. Olen (taas) joku hetken hurmio, söpö, hauska blondi, mutta en kuitenkaan mitään sen enempää. Tuntuu siltä, että ihmisissä, lähinnä vastakkaisen sukupuolen edustajissa, herättämäni mielenkiinto on vain fyysistä ja näin ollen lyhytkestoista. Tällä hetkellä olo on suunnattoman pettynyt ja kuitenkin jollain sairaalla tavalla tyytyväinen. Mutta päällimmäinen tunne on tietysti kuin loukkuun jääneellä rotalla. Itsepä sitä juustopalaa hamusin, vaikka tiesin että kohta napsahtaa.

Mutta tämä loukkupa ei näytäkään päästävän minua kärsimyksistäni, vaan pitää minua tiukassa, epämiellyttävässä otteessaan ja kiduttaa. Pettymykset riittää, riittää...