Stalkkereita ja ujostelijoita

Tästä on tulossa kovaa vauhtia ihmissuhdeblogi. Alkuun ajattelin, että haluan kirjoittaa elämästäni nimenomaan vieraassa maassa ja vieraassa kaupungissa, antaa näkökulmaa ulkomailla asumiseen ja paikalliseen kulttuuriin - haaveeksipa taisi jäädä. Kaiken lisäksi aluksi eksoottiselta vaikuttavat asiat eivät enää tunnu oudoilta tai tavallisesta poikkavalta, joten en oikeastaan edes osaa kirjoittaa ns. ulkomaan blogia. Saatte siis kärvistellä näiden miesjuttujen kanssa jatkossakin, vaikka toki kirjoittelen muustakin.

Tällä kertaa voin toki aloittaa eri aiheella, liittyen siis saamaani ylennykseen. En varsinaisesti ollut yllättynyt että sain paikan: ainakaan heti. Illalla sitten kotona istuessani tajusin, että hei! Nehän ihan oikeasti luottaa muhun! Antaa mulle tiimin jossa on 4 eri kansallisuutta, kampanjasta josta en tiedä mitään. Mutta niiden mielestä olen valmis. Pohdiskelin sitten, tunnenko itse olevani valmis? Kaiketi. Tuskin sitä valmiimmaksi elämässään voikaan tulla, vai mitä? Joskus täytyy vain yrittää uskaltaa, vaikka rimakauhu meinaisikin iskeä. Tietysti eniten itseäni hirvittää se, että tämä kyseinen tiimi on ollut jo olemassa pari kuukautta, mikä tarkoittaa sitä että he ovat jo keskenään tuttuja - nyt joudun (vieläpä korkeammassa asemassa) uutena tiimiin, minun pitää haistella ryhmän keskinäisiä klikkejä ja yrittää tehdä itseni tykö (mieluiten ilman suuria määriä kiristystä ja uhkailua). Andreia mainitsikin eilen ylennyksestä kertoessaan, että tämä on haaste, ja kampanja on vaativampi kuin tämänhetkinen. Okei! Olen valmis. Rohkeasti tyrskyjä päin. Eihän mulla edes ole vaihtoehtoja. Nyt ei saa alkaa pelkäämään. Vaiennan ne raivostuttavat sisäiset äänet.

Eilen tapahtui myös muuta jokseenkin huvittavaa: Hymypoika pyysi minua kaveriksi naamakirjassa. Stalkkeriko? Kenties. Ehkäpä hän halusi tietää, miksi tai kenen takia hänet niin nopeasi unohdin. Kaverikutsun hyväksyttyäni huomasin, että jäpikällä oli itseni lisäksi tasan yksi kaveri. Hän siis vasta avasi facebook-tilinsä; kenties vain minua vakoillakseen? Hullua. No, katselkoot sitten ja kärvistelkööt.

Lisäksi kävimme IT-pojan kanssa antoisan keskustelun (mesessä) siitä, mitä haluamme tältä jutulta ja mitä tämä edes on. Mihinkään varsinaiseen lopputulokseen emme päässeet. Mutta ainakin on selvää että molemmat pitävät kovasti toisistaan, ja toistensa seurasta. Tyyppi on kyllä suloisella tavalla ujo.

Noniin, tällä kertaa selvisimme suhteellisen vähällä ihmissuhdeläpinällä. Loppuun voisin vielä mainita, että tunnelma kämpässä on taas jokseenkin takakireä, tai ainakin hieman vaivaantunut. Tiedän kyllä, mistä tämä johtuu. Voi sentään, kunpa pääsisin omaan kämppään.

EDIT 10:15

Hymypoika lähetti viestin: "For closure, what happened and why the sudden 180?" Niin ja käyn lounaalla IT-pojan kanssa.

Ei hajuakaan mitä aion vastata Hymikselle. Eikun siis, Moolokille.