Sivistyneitä lounaita

Työpäivää piristää kummasti, kun lähtee (vielä puoli-) salaisen poikaystävänsä kanssa lounastamaan. Olemmehan jo työpaikallakin pussailleet ja halailleet, mutta ei sen enempää - emme vietä taukoja yhdessä ja halailukin jää jonnekin työpaikan nurkalle, missä uteliaat silmät eivät ole tuijottelemassa. Erik on kertonut opettavaisia tarinoita siitä, kuinka kaikki työkaverit kyselevät jatkuvasti miten heillä menee, ja huomaavat takuulla jos jokin on vinossa. Itse en halua että joudun selittelemään ihmissuhteitani puolituntemattomille. (Mitä nyt täällä blogia julkaisen...) Enivei, fiilis on hyvä tällä hetkellä. Meillä tuntuu olevan samanlainen arvomaailma ja huumorintaju. Sunnuntaina menen ehkä rannalle poitsun & kavereidensa kanssa, sikäli kun uskallan.

Tällä hetkellä hieman korpeaa se, että minulle ei nyt sitten löytynytkään sijaista (siis vielä), joten joudun odottelemaan uuden työtehtäväni alkua vielä ties mihin asti. Minä ja ent. kollegani Laura haastattelimme erästä suomalaista poikaa, saimme hyvän kuvan, olimme valmiit rekrytoimaan: harmi vain, että päätös ei ole meidän käsissämme. Minusta on hieman kyseenalaista, että suomalaiseen kampanjaan varsinaisen rekrytointihaastattelun tekee henkilö joka ei puhu äidinkielenään suomea. Kaiken lisäksi ko. haastattelija sanoi, että poika puhui "stadin slangia," jota ei siis todellakaan puhunut - jäpikkä taisi olla jostain Punkaharjulta tms... No minkäs teet, minulla ei ole sanavaltaa asiaan. Joten istun ja odotan että joku tulisi järkiinsä.

Tänään sain myös kutsun lähteä kuuntelemaan ilmaista jazzia Eliseulta. Kieltäydyin. En siksi, ettenkö olisi halunnut, vaan ihan siitä syystä että en tohdi. Tilanne on hieman arka tällä hetkellä, tuntuu siltä että pinnan alla muhii. En tiedä. Tai ehkä aistin asioita hieman liikaakin. Tunnen olevani taas eräänlaisen kummallisen, sanattoman kateuden kohde, koska sain parin viikon sisällä hankittua sekä ylennyksen että poikaystävän. Eäh, haluan oman asunnon, jossa ei tarvitse koko ajan hiipiä varpaillaan!