Ruma ankanpoikanen

Läksiäislahjaksi saamani Lissabonin matkaopas alkaa kepeästi lauseella "Portugalin loiston päivät ovat ohi". Kyllä se vähän alkuun hihitytti, mutta jos löytöretkien aikaista Portugalia vertaa nykyiseen, niin kaipa tuo paikkansa pitää. Tänne tullessani en ollut koskaan käynyt Portugalissa aiemmin, saati kuullut kieltä. Enkä etenkään tiennyt maan historiasta tuon taivaallista - mitä nyt nopeasti Wikipediasta lueskelin ennen lähtöäni. Enemmän kyllä taisi siinä vaiheessa kiinnostaa paikallinen yöelämä.
Mutta nytpä kiinnostaa historiakin. Kaupungilla liikkuessa tulee vastaan tuhottomasti paikkoja, vanhoja taloja, kirkkoja ja ties mitä, jotka ovat seisseet siinä herra-tietää kuinka pitkään. Olen aina ollut kiinnostunut historiasta (en mitenkään fanaattisesti, mutta kuitenkin), ja koska olen mitä ilmeisemmin viettämässä täällä hieman pidemmänkin aikaa, olisi kiehtovaa tietää enemmän. Ehkäpä FNACista löytyisi joku mukava, sopivan ohut pikakurssi maan historiaan. Mieluiten enklannilla, koska portukaali ei ihan niin sujuvasti vielä luonnistu.



Kaupunki itsessään taisi olla minulle jokseenkin pettymys alkuun. Odotin jotain siistimpää ja kauniimpaa, jotain söpöä ja pittoreskiä niin kuin Sintra, kenties. Toki täältä löytyy ihana vanha kaupunkikin, mutta en asu tarpeeksi lähellä kyseistä aluetta jotta siellä tulisin aikaa viettäneeksi. Olen pitkällisen ja syvällisen harkinnan päätteeksi tullut lopputulokseen, että Lissabon on hieman groteski ja tylynnäköinen, mutta samalla jumalaisen kaunis ja niin ihanan rehellinen. Aito. Teeskentelemätön.
Vähän niin kuin mummon kädet, jotka ovat ryppyiset ja reuman jäykistämät, mutta silti niistä näkee kaiken eletyn elämän, tämä kaupunkikin vaatii vain hieman totuttelua.
Katsellessani parvekkeeltamme alas kohti parlamenttitaloa ja ylös Bairro Alton kukkulalle, en voi olla ajattelematta, kuinka onnellinen olen. Jos herään aikaisin, aurinko osuu vastapäisen rinteen taloihin, ja silloin tuntuu siltä, että olen oikeassa paikassa. Tämä kaupunki rakastaa minua - ehkä välillä hieman vastahakoisesti, mutta kuitenkin.
Lupaan rakastaa sitä takaisin.