Kompastelu voep estee kuatumisen

Päätä särkee. Outo tunne. Ei päänsärky, vaan jokin muu kummallinen olotila pääni sisällä. Jotain täytyy tehdä. Pakko! Mutta mitä?
Paahdan muutaman leivän ja sivelen päälle vadelmahilloa. Istahdan tietokoneeni äärelle, ja mietin, mitä olen unohtanut. Varmasti jotakin. Tunne ei jätä minua rauhaan. Hörppään kahvia ja poltan yhden savukkeen. Päätä särkee enemmän, mutta tämä tunne ei jätä minua rauhaan. Tekisi mieli mennä nukkumaan. Sen pitäisi auttaa. Rouskutan paahtoleipäni loppuun ja siemaisen vielä hieman kylmää kahvia päälle. Ujuttaudun peiton alle, ah! Nyt voin nukkua.

Nousen kahden minuutin päästä, nostan läppärin syliini ja avaan WordPadin. Sanat tulevat ulos, en voi estää: syntyy hahmo, syntyy tarina, syntyy toinen maailma samalla kun kirjoitan. Kummallinen helpotus pään sisällä. Tuntuu hyvältä. Ei tee enää mieli nukkua, tekee mieli kirjoittaa, lauseet lennähtävät ruudulle, en tiedä mistä ne tulevat. Tekee mieli nauraa. En voi lopettaa hymyilemistä. Hyvä ystäväni on palannut. Kirjoittaminen. Kuinka rakastankaan sitä!

Kenties eilisen tapahtumilla oli tekemistä asian kanssa. Sovimme pelisäännöt. Antaa asioiden sujua omalla painollaan. Paine on kadonnut, ja jäljelle jää vain hyvä olo. Todella hyvä olo. Tätä varmasti tarvitsinkin. Olen suunnattoman helpottunut. Ulkona on myrsky, ja tuulee niin että ikkunat helisevät. Ei minua haittaa.