Harmistus kääntyy aggressioksi. Tuottaa suuria vaikeuksia pitää näpit irti puhelimesta. Tavarat, joihin kosken, suorastaan huutavat minua heittämään ne seinälle. Mutta enpä heitä, en! Edellisen kerran kun päädyin paiskomaan tavaroita, uhrien listalle joutui (muiden muassa) kosteusvoidetönikkä. Kävihän sitten niin, että tötsä aukesi lennossa ja levisi kauniisti seinälle. Sen jälkeen teki vain mieli nauraa, mutta nyt ei huvita nauraa, saatana! Ja antakaa anteeksi kiroilu, nyt vain tuntuu siltä. "Swearing makes talking fun!"
Hetken jo ajattelin, että taidanpa tästä kyynistyä, niin on elämä jatkossa helpompaa. Mutta ei taida sekään onnistua - olen edelleen sitä mieltä, että ihmiset ovat ihania. E:n kauniimpi puolisko, johon viittaan tästedes kirjaimella M, avasi keskustelun parvekkeella, oli ymmärtäväinen, kuunteli, kertoi omista kokemuksistaan, sitten vähän kilisteltiin, poltettiin liian monta tupakkaa, ja optimisti-Outi oli palannut. Jossain aika syvällä se piileskelee, mutta siellä se on ja odottelee. Ehkäpä kevään mittaan se heräilee henkiin.
Raivostuttava yskä ei jätä minua rauhaan. Yskimme töissä kilpaa Michaelin kanssa - pikkuhiljaa alamme kuulostaa keuhkoparantolalta. Katsotaan, olenko kykenevä lähtemään töihin huomenna. Tässä vaiheessa voisin jo tokaista, että vuoden 2010 helmikuu oli aivan täysi fiasko! Onneksi perjantaina on palkkapäivä, ja olen menossa syömään ystävien kanssa. Ja juomaan. Ja ehkäpä päädymme jatkamaan iltaa esmes Luxissa. Saapa nähdä.
See you at the bitter end.
Vauhdikkaan pulun paluu
4 viikkoa sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
No, kerro vaan!