Stänänää

Täällä ollaan! Ihan alkuun hyvät uudet vuodet kaikille. Ja pahoittelen että edellisestä postauksesta on kulunut... noh, aika pitkä tovi. Tälle vuodelle en aikonut tehdä minkäänlaisia uudenvuodenlupauksia, mutta rikotaan nyt sekin lupaus heti alkuunsa ja luvataan jotain: lupaan kirjoittaa säännöllisemmin ja olla vähän ahkerampi.

Mitäpä sitten kuuluu? Noh. Töitä, edelleen. Mutta alan saada jutun jujusta kiinni (aina kun kuvittelen noin, luuloni osoittautuvat kovin vääriksi...). Yksi ärsyttävimmistä pomoistani oli joululomalla viikon, ja tuntui oudon rennolta olla töissä. Nyt kommunikaatio tiimin kanssa sujuu hyvin ja rupean oppimaan ihan oikeasti agenttien työnkuvaa. Eihän siinä kauan mennyt, mutta ilman minkäänlaista koulutusta oppiminen vie aikansa. Uuden agentin pitäisi saapua tiimiin parin viikon kuluttua, ja siihen mennessä aion olla hyvin varautunut. Kouluttamisesta olen aina pitänyt eniten, mutta tietysti vain niissä tilanteissa, kun olen tiennyt, mitä opetan. Ehkäpä nämä neljätoista päivää riittävät, ja voin perehdyttää uuden tiimiläisen hyvin. Toisin kuin omassa tapauksessani tapahtui, heh heh.

Joulut ja uudet vuodet menivät jokseenkin rauhallisesti, jos yksityiselämään palataan. Armoton koti-ikävä iski joulun tienoilla eikä meinannut hellittää millään; asiaa ei auttanut se, että IT-poika teki duunissa pitkää päivää emmekä onnistuneet tapaamaan juuri ollenkaan. Muutaman kipakan puhelun jälkeen saimme kuitenkin sovittua, että tämä vuosi aloitetaan eri mentaliteetilla, ja että jos hän haluaa tosiaan pitää minut tyttöystävänään, odotan jonkinlaista priorisointia. Ei työ saa olla koko elämä, ei varsinkaan tuollaisessa työpaikassa; vähemmästäkin järki lähtee.

Joitain päiviä sitten sain kuulla ne maagiset kolme sanaa ensimmäistä kertaa; ja jotenkin sain itsekin sopotettua jotakin takaisin. Toki merkit olivat ilmassa jo aiemmin, mutta ujo kun on, niin ei poikarukka uskaltanut avata suutaan (mitä nyt puolivahingossa möläytteli). Olen jopa raahaamassa häntä mukanani Suomeen, minne suunnittelin saapuvani maaliskuun alussa. Ehdin jopa unohtaa taannoisen hammasrautajupakan, katsotaan miten tilanne etenee jos jäpikkä vihdoin saa hieman metallia suuhunsa. Mutta so far, so good.

Nyt aion lähteä siivoamaan, koska illemmalla pitäisi kokata ihanaa kanasalaattia ja omatekoista valkosipulileipää, ja tällä hetkellä köökki näyttää siltä että gremlinit olisivat käyneet vierailulla. Palatkaamme siis asiaan mahdollisimman pian!