Sadesäällä

Istutaan sisällä ja katsotaan töllöä. Pitkän aikaa näytti siltä että tästä talvesta selvitään ilman viikkoja kestäviä sadejaksoja, mutta saas nähä.

Viikonlopun suurin uutinen lienee se että a) siivosin huoneeni ja b) oksensin. Järjestys on oikea, mutta asiat eivät oikeastaan liity toisiinsa. Sunnuntaina nautiskelin siis siististä huoneesta ja kauheasta darrasta. No, ainakaan ei tee mieli alkoholia. Pakkohan se on kerran vuoteen saatava kunnon rapula...

Töissä menee miten menee. Sinänsä hyvin; koen olevani enemmän kontrollissa, asiat sujuvat paremmin, osaan antaa neuvoja ja kommunikointi sujuu. Siis ainakin tiimiläisten kanssa. Sain tänään 5 minuuttia ennen työpäivän päättymistä sähköpostiini kuukausittaisen arvioini supervisorina; pisti suututtamaan niin paljon että suljin mokoman sähköpostin välittömästi ja kävelin sateessa himaan. Kuin pieni mörrimöykky. Onneksi ennen töistä lähtöäni yhytin IT-pojan pihalla, ja se lauleskeli mulle alle linkattua kipaletta (loistobiisi, muuten).

Jos tuohon arviointiin palataan, niin minua oli arvioitu eri alueilla asteikolla yhdestä viiteen - ykkönen on huono, vitonen paras. Mainittakoon nyt alkuun se, että aloitan työpäiväni 07:00, kun toimistolla ei ole ketään muita kuin Pohjoismaiden tiimi (eli oma tiimini). Siitäkin huolimatta rakas pomoni oli arvioinut "Meet and greet the agents" = 3. Vaikka hän ei ole koskaan todistamassa, tervehdinkö agenttejani, kyselenkö kuulumiset jne. Reilua, eikö? Oli siellä paljon muutakin mikä pisti aika epäreiluna silmään - ja tänään jopa annoin itse itselleni hyvää palautetta, koska en sitä pomoltani saa. Tiedän että häntä ärsytti asenteeni, mutta itse nautin toki tilanteesta täysin siemauksin. Jonkunhan minulle on pakko olla mukava, ja jos se tarkoittaa sitä että joudun kehumaan itseäni, niin so be it. Eat my socks, idiots.

Ai, ja eilen annoin IT-pojalle siedätyshoitoa suomalaisesta musiikista. Okei, soitin vain pari kappaletta Viikatteelta ja Todella kaunista, ja se lauloi mukana! Hahah, enpä ole ennen kuullut tuota biisiä laulettavan niin hellyyttävällä portugalilaisaksentilla. Mitäs vielä voisin tehdä, että jäpikkä osaisi varautua Suomeen? Herkuttelen toisinaan joillain oudoilla yksityiskohdilla ja katselen mielissäni, kuinka poikaparan silmät laajenevat lautasen kokoisiksi. Helppoa kuin heinänteko.

Ja hei olisko kellään antaa vinkkejä siihen, miten pääsisi eroon pikku mahalöllykästä? Älkää käsittäkö väärin, mutta ihan oikeasti en saa kaikki farkkujani enää kunnolla kiinni... Muualta vartalostani olen täysin normaalinnäköinen, mutta tuo pullero alkaa häiritä. Sainkohan nyt taas itseni kuulostaamaan neuroottiselta valittajalta? (Voin näyttää teille, kunhan tulen Suomeen, sittenpähän uskotte.)