Eerikki Eläintenpelastaja ja muita tarinoita

Asun lievästi sanottuna outojen ihmisten kanssa. Mukavalla tavalla outojen. En muista kirjoittelinko tännekin siitä koiraparasta, jota pidettiin vastapäisen talon parvekkeella yli 8 tuntia päivässä - ja josta Erik meni (epä)ystävällisesti asukkaille mainitsemaan. Tämä tuotti tulosta, ainakaan nuo moolokit eivät ole enää rääkänneet hauvaa partsilla.

Eihän tässä toki kaikki, eläintenystävä Erik viihdytti meitä viime viikolla mukavalla tarinallaan siitä, kuinka lähti laittamaan lähiraflan omistajia ojennukseen.
Kadullamme on yksi Lissabonin kalleimmista ravintoloista: oikein fiini paikka, jossa miehet on aina puvut päällä ja leidit istuvat cocktailmekoissaan ökyviiniä litkien. Samaisessa ravintolassa myydään hanhenmaksaa, jota tuotetaan varsin epäeettisellä tavalla. Käytännössä hanhille pakkosyötetään ruokaa niin paljon, että niiden maksa on loppujen lopuksi yksi järjetön möykky. Näin aiheesta taannoin dokumentin, ja kieltämättä pisti etomaan. Suurimmassa osassa Euroopan maita em. "herkku" on kielletty, mutta täälläpä sitä saa myydä. No, asiaan. Eräänä leppoisana torstai-iltana Erik oli ollut tavanomaisella "pelataan PS3 ja poltetaan pilveä ja juodaan pari kaljaa"-reissullaan. Kotimatkalla hän kävi vielä ostamassa muutaman ölysen lisää, ja toki matkan varrelle osui vieläpä XL - juurikin tämä hienostoravintola outoine ruokalajeineen. Näppäränä poikana Eerikki käpsytteli ravintolaan sisään (vaatteet taisivat olla aika kaukana frakista), istahti pöytään ja avasi kaljansa. Henkilökuntahan tästä toki riemastui ja he pyysivät herraa poistumaan tai ainakin viemään oluensa helevettiin. Mutta eihän Eerikki näin vähällä luovuta. Hän piti tarjoilijoille aikamoisen saarnan siitä, kuinka iljettävää ruokaa he ravintolassaan tarjoilevat, ja pyysi (epä)ystävällisesti heitä poistamaan moisen oksetuksen menustaan. Siinä taisi olla jengillä ihmettelemistä, sillä kyllä hän jonkin aikaa onnistui pöydässä istumaan ennen kuin portsari suostutteli hänet poistumaan ravintolan tiloista. Käsittääkseni Erik oli käynyt aukomassa päätään kyseisestä asiasta jo aiemmin, muttei sentään ollut varsinaisesti mennyt ravintolaan sisälle. No, hupiahan tästä saatiin, ja varmasti myös hieman shokeerattua tätä fiinimpää kansaa.

Mitäpä muuta sitä sitten satuilisi? Töissä on lähes joka päivä jotain paskaa, liittyen kaikkiin edellä kirjoittamiini postauksiin, joten en edes jaksa ruveta käymään niitä läpi. Ehkäpä ahkerampana päivänä. Sekä maanantaina että tiistaina lähdin töistä itku kurkussa, miettien että mitä helvettiä teen koko ajan väärin, ja miksi minua koko ajan kritisoidaan kaikesta - etenkin asioista, joista en voi mitenkään tietää mitään. Tulin siihen tulokseen, että firmassa on kenties jonkinlainen hajoita ja hallitse-taktiikka. Sen kyllä huomaa. Kuka tahansa on ollu ko. paikassa yli 5v töissä on kuin luimisteleva kaniini, joka ei osaa käyttää omia aivojaan ja nöyristelee ja pokkuroi joka ikistä vähänkään ylempiarvoistaan - ja päinvastoin jallittaa ja nöyryyttää kaikkia alaisiaan. Edellisessä kampanjassani kaikki sujui niin leppoisasti, että toisinaan en edes usko olevani samassa firmassa töissä. Aivan kuin olisin joutunut helvettiin, tai sitä joskus tuntuu. Tästä saisi aikaan jokseenkin hirviömäisen tarinan paskoista ja ilkeistä esimiehistä, mutta kuten aiemmin mainitsin, palataan tähän joku toinen päivä.

Muuten kai sujuu ihan hyvin. Tai, ainakin kohtalaisesti. Onhan minulla IT-poika, ja ystävät täällä. Julia ja Erik lähtivät viettämään joulua kotimaihinsa viime viikonloppuna, joten kämppä tuntuu kumisevan tyhjyyttään - tämähän ei sinänsä joulun alla miellytä, koska haluaisin kovasti olla oman perheeni ja ystävieni luona siellä talven ihmemaassa. Ikävä tuntuu, varmaankin duunipaineiden ja joulun takia vieläkin kovemmin. Tietäkää siis tämä, sisarukset ja ystävät, ikävä on suuri ja tekisin mitä vain jos saisin olla edes muutaman päivän siellä. Keväällä sitten. Kai tämä tästä helpottaa, kunhan (jos?) työ alkaa helpottaa ja tämä kylmyys ja vesisade väistyvät.