Kavereita

Jaa, sehän on torjantai! Eikun perstai! Vai miten se meni... No, viikko on joka tapauksessa ohi, ja vaikka aika mukava viikko olikin, niin viikonloppu lienee vielä mukavampi. Tänään lähden Normanin matkassa Bairroon katsomaan jotain keikkaa (toivon hartaasti, ettei se ole reggaeta). Myöhemmin ehkäpä törmäämme myös Eliseuhun. Ja vaikka keihin, kuka tietää! Huomiseksi on luvassa synttäribailut joen toisella puolella, uudet portugalilaiset ystäväni oikein porukalla kyselevät koko ajan, että kai olen tulossa. Ihanaa. Niin mahtavia tyyppejä. Huomisesta tulee varmasti hauska päivä, ja tästä illastakin, epäilemättä.

Näiden portugalilaisten kavereiden löytäminen kieltämättä muistutti minua kipeästi bänkseistä pari kuukautta sitten - sain sittemmin selville, että yksi syy eroon oli se, etten sopeutunut tarpeeksi hyvin N:n kaveripiiriin. No niin - sulautuminen on tosiaan helppoa, kun 10 vuotta toisensa tunteneet ihmiset juttelevat keskenään kielellä, josta en ymmärrä (tai en ainakaan silloin ymmärtänyt) sanaakaan. Tuleeko se nyt sitten kenellekään yllätyksenä, että tuijottelin seinää ja odotin että joku edes joskus yrittää tulkata minullekin, mistä puhutaan? No ei, minun syynihän se oli, koska en tajunnut ujuttaa korvaani babel fishiä. Kuinka typerää! Kas kummaa, näiden uusien tuttavuuksien kanssa minulla ei ole samaa ongelmaa. Ehkäpä ongelma piili alkujaankin siinä, että näitä N:n ystäviä ei vaan yksinkertaisesti kiinnostanut tutustua minuun, ja he blokkasivat minut ulos piiristä sillä helpoimmalla tavalla. Perkele. Pitäköön tunkkinsa.

Mutta siirtykäämme riemukkaampiin aiheisiin (tikulla silmään joka vanhoja muistelee!), tänään töissä meillä oli UK Teamin sekä Suomitiimin 1-vuotisbileet. No, bileet ja bileet, nyyttärit pikemminkin; kaikkien piti tuoda jotain kotimaansa herkkuja paikalle. Joten eilisiltana viäntelin lohituorejuustoa - itse tehtyä toki, koska täältä saa vain maustamatonta valmiina. Ja sehän oli vallan hitti! Purkki tyhjeni kymmenessä minuutissa, ja pomotkin tulivat kyselemään minulta reseptiä. Hoh, great success, kuten Borat asian ilmaisisi. Hapankorputkin tekivät kauppansa. Olen siis suosiossa, ainakin niin kauan kun jakelen kyseistä reseptiä ihmisille (etenkin niille isokenkäisille).



Voi jestas, että tykkään asua täällä. En vaan pääse tästä yli. En tiedä ollenkaan, haluanko muuttaa enää Suomeen takaisin. Joten paras ruveta hankkimaan kanta-asiakaskortteja Finnairille, tai jotain. Kyllä elo on ihanaa. Joskus sitäkin.