
Eilen illalla saavutin kaiketi jonkinlaisen sisäisen rauhan, joka jatkui myös tänään. Loistava tunne. Eron jälkeen ensimmäinen tavoitteeni oli löytää joku, ihan kuka vain (lähes), heti. Laastariksi, niin aluksi uskottelin itselleni. Pyh! Minussa on vain joku sisäsyntyinen tarve miellyttää ja tuntea olevani rakastettu. Jokainen varmasti tuntee samoin, mutta itselläni moinen hyppää välillä sellaisiin sfääreihin, että. Laitan itseni likoon mitään säästelemättä, huonoin seurauksin. Joten nyt totuttelen olemaan yksin, ihan ilman ketään Erityistä Miestä, joka mukamas tekee minusta paremman ihmisen. Kyllä minun on jumalauta kelvattava tasan tällaisena, juuri niin epätäydellisenä ja ärsyttävänä kuin olen. Ja tarkennan vielä - kelvattava itselleni. Muilla ihmisillä ei näytä olevan samaa ongelmaa minun suhteeni, joten tämä(kin) dilemma on tasan oman pääni sisällä. Mutta olen vakaasti päättänyt hankkiutua siitä eroon. Varmuuden vuoksi, iltaisin, kun olen jo pessyt meikit ja hiukset ovat hujan hajan, tuijotan itseäni peilistä, ja kerron itselleni: oot sä aika herttanen ihan tolleenki. No, niin oon.
Näin juuri! Loppujen lopuksi ne, jotka oikeasti kaikissa tilanteissa varmasti rakastaa ja on olemassa, on jo siinä. Oma itse mukaan lukien. :)
VastaaPoistaMiehiä tulee ja menee kuitenkin, mitenkään ketään tai kenenkään puolisoita väheksymättä. ;)
TQ
Voisi sanoa, että nyt sä oot asian ytimessä. :)
VastaaPoistaTykkään!!!
PR
Tuli äkkiä kova ikävä teitä. Halauksia sinne! Onneksi pian nähdään. :)
VastaaPoista