Auttakaa hullua blondia

Voi herran jumala, minkälainen päivä. En muista hetkeen olleeni niin kiukkuinen heti herätessäni. Itse asiassa välittömästi heräämisen jälkeen olin niin hyvällä tuulella, että! Ja noin kymmenen minuutin kuluttua olisin voinut tappaa jonkun. Heti kylpyhuoneessa rupesi vituttamaan, kun eräs tietty kämppäkaverimme tunkee joka jumalan päivä kaikki tavarat laatikoihin (esim. hammastahnat, muotovaahdot jne). En tiedä miksi, sillä kylppäri on suhteellisen iso ja tilaa riittää - eivätkä tavarat ole koskaan hujan hajan, vaan ihan siististi. Mutta S kärsii ilmeisesti jonkinasteisesta pakko-oireilusta. Joka aamu saa siis käydä koko lavuaarikaapin läpi etsiäkseen omia tavaroitaan. Tässä vaiheessa otsasuoni pullisteli jo mukavasti. Keittiöön päästessäni huomasin, että kukaan ei sitten laittanutkaan eilen illalla astianpesukonetta päälle, josta syystä kaikki astiat olivat paskaisia. K asteli keittiöön juuri oikealla hetkellä, ja kauniiden kirosanojen höystämänä kerroin hänelle mielipiteeni siitä, että näytän olevan ainoa henkilö joka konetta ylipäätään osaa käyttää. Niin, ja vessapaperikin oli loppu. Eikö täällä jumalauta kukaan osaa ostaa vessapaperia, ennen kuin se on viimeistä palaa myöten käytetty?!

Sopivasti lähtökiireissäni tönäisin vielä täyden vesilasin pöydänkulmalta - hienossa kaaressa se lennähti, ja toki suoraan tietokonepöydälleni. Hieno kilahduskin kuului, mutta pentele, olisin mielelläni heittänyt lasin vaikka seinään enkä pudottanut sitä! Hukkaan meni sekin. Onneksi tietokoneeni ei ehtinyt kärsiä. Lasinpalaset odottelivat minua, kun vihdoin pääsin töistä kotiin, jo olen melko varma että hämähäkkiystäväni naurahti hiljaa, kun näki minun säheltävän ympäriinsä.
Töissä ihmisillä näytti myös olevan vain erikoistyhmiä kysymyksiä, ja pelkäänpä, että äänensävystäni huomasi etten ollut kovinkaan hymyilevällä tuulella. "Älä nyt laita sitä päälle vielä! Laitoitko jo?! No niin, virta pois ja kokeillaan uudestaan... Älä seinästä irrota! Kun siitä virtanappulasta!" *Kiroilua, keskisormella osoittelua ja vittuuntunutta mutinaa*



Mutta kas! Päätimme etsiä käsiimme erään ruokakaupan lähinaapurustosta, jossa on parempi valikoima kaiken suhteen. Löytyihän se, melko helposti vieläpä, ja todella läheltä asuntoamme. Ja mitä silmäni näkivätkään! Ruisleipää! Näkkileipää! Hapankorppuja! Hapankorput olivat peräti Suomessa valmistettuja. Kasvoilleni levisi niin aito, onnellinen hymy, että moista ei ole hetkeen nähty. Lopulta tuo suunnaton vitutuskin laantui. Mutta jeesus kun otti päähän. Otti niin kovasti, että teki mieli lähteä kotiin kesken päivän paiskomaan tavaroita. Tavaroiden onneksi sinnittelin työpäivän loppuun.