Bad company

Ah. Miten voikin näin laiskottaa? Osasyyksi mainittakoon nyt alkuun se, että olen ollut hieman sairas viime päivinä. Ei mitään erikoista, lämpöä ja heikkoa oloa lähinnä, ja lihassärkyä siihen malliin että tuntuu kuin olisin kierinyt kotikatumme mäen alas. Mutta nyt on parempi fiilis. Huomenna taas töihin. Saikulla oleminen on samperin tylsää, mistä syystä aina päädyn siivoamaan... Saan jotain sairasta tyydytystä siitä, kun koko asunto kiiltää. Ja heti kun joku murustelee tai muuten vaan sotkee keittiössä, tekisi mieli vetää pataan. (Ei huolta, hillitsen itseni!)

Viikonloppuna ei kaiketi tapahtunut mitään kovin erikoista, perjantaina kävimme perinteisesti Bairrossa ja sitä ennen Lissabonin omilla pikku Oktoberfesteillä. Ilta oli viihtyisä, ehkä siitäkin johtuen että vietimme aikaa hieman erilaisella kokoonpanolla. Lauantai-illan vietin IT-pojan kanssa, oli hauskaa ja mutkatonta.. Kunnes eilen sain kuin sainkin viestin, jossa poikaparka pohti, että mitä olinkaan kaikella sanomallani tarkoittanut. No, en mitään. Toivon kovasti, että tästä jutusta ei tule mitään ihme säätöä, koska asiat todella toimivat näin: ei mitään odotuksia, ei mitään velvoitteita.

Sunnuntaina kävimme hieman jazzaamassa puistossa. Päivän pääesiintyjä oli Tiago Bettencourt; mukavaa, rauhoittavaa musiikkia, hyvät ystävät, lämmin auringonpaiste. Mitäpä sitä ihminen muuta sunnuntaisin tarvitsee?! Tai ylipäätään.

Oikeastaan olen tyytyväinen että olen ollut hieman sairas. On ollut hyvä istuskella ihan yksin kotona, miettiä ja käydä läpi asioita, ilman kenenkään seuraa. Siinä sivussa taisin jopa siivota lähes koko kämpän. Minulle siivoaminen toimii jonkinlaisena terapiana (uskokaa tai älkää). Kun samalla miettii asiat halki, ja lopulta saa ajatustyön ja siivouksen valmiiksi, on sanoinkuvaamattoman helpottunut olo. Lievää pakko-oireilua ilmassa...? No ei kai. Mutta tänään tuntui siltä, että pää ja koti ovat molemmat järjestyksessä. Jossain vaiheessa viikonloppua juttelin myös erään toisen Tiagon kanssa, herra Entisen ystävän. Kyseli kovasti, koska nähdään, ja toivon tosissaan että näemme pian. Joãon ja Tiagon kanssa tulin aina parhaiten toimeen, he olivat (ovat varmasti edelleenkin) sellaista höperöä poikaseuraa, kun ei tarvitse miettiä mitä sanoo ja voi vain olla oma idioottimainen itsensä. No mutta - ruoka on valmis, joten painunkin tästä aterioimaan. Palatkaamme taas pian, toivottavasti saan itsestäni jatkossa hieman enemmän irti!



EDIT:

Jutun otsikko liittyy asiaan, josta minun piti kirjoittaa, mutta muistin sen vasta nyt. Palattakoon tähän aiheeseen siis tulevina päivinä - sillä mitä ilmeisimmin olen huonoa seuraa. Ainakin eräälle tietylle henkilölle.